Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Laurelin tölkkisienet

Helppoa ja hyvää

Tässä alkuperäinen ohje

WB menetelmä, tässä siitä juttua

Harjoittelen sienien tölkitystä syksyä varten. 
Olen kyllästynyt epämääräisiin pussukoihin pakastimessa ja suolasienien liotukseen.
Näin säilöttynä ei tarvita kuin kannen avaus.
Tein kaksi hieman erilaista kilon satsia.
Tässä ohjeessa parasta on paprikat mutta suolaa oli liian vähän. 
Bonnien sienissä on liemi todella herkullinen ja sopivan suolainen.
Vielä en osaa sanoa onko öljy tässä mukava vai ei. Toiseen ohjeeseen ei öljyä laitettu.
Luultavasti yhdistän näitä kahta tai lisään vain Bonnien ohjeeseen paprikaa. Tätä öljy asiaa pitää vielä miettiä.


Resepti
kilo tuoreita sieniä
1,5l vettä
1dl sitruunamehua

Keitä sieniä vedessä ja sitruunamehussa 10minuuttia. Aika aloitetaan siitä kun vesi kiehuu.

Sillä aikaa tee mausteliemi:
1,2dl oliiviöljyä
2dl omenaviinietikkaa
1tl oreganoa
1tl basilikaa
1tl suolaa (mielestäni saa laittaa reilummasti, vähintään rkl.)
yksi pieni sipuli viipaleina 
pieni paprika viipaleina

Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kunnes kiehuu.

Varaa,
valkosipulin kynsi jokaista tölkkiä kohden ja 2 mustapippuria


Helpoin tapa tölkittää on sekoittaa sienet keittämisen jälkeen mausteliemeen.
Aina kun kauhot massaa tölkkiin sekoittele sitä ensin. Huolehdi, että lientä tulee sen verran, että sienet peittyvät.
Lisää sitten aina yksi valkosipuli ja pari mustapippuria päälle.
Puhdista tölkin reunat ja laita kannet ja umpioita WB menetelmällä 20 minuuttia

Tähän pilkoin sipulit ja paprikat, mutta nekin ovat maukkaita joten isommat palat ovat kivempiä, joten seuraavaksi viipaloin nekin haarukoitaviksi.



4 kommenttia:

  1. Kysäsen nytten siitä sokeri-vahasta että kannattaako sillä poistaa viiksikarvoja?

    VastaaPoista
  2. Blogging is the new poetry. I find it wonderful and amazing in many ways.

    VastaaPoista
  3. Hei, mihin osoitteeseen sinulle voisi lähettää henkilökohtaista sähköpostia? T. Anna

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...