Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 20. lokakuuta 2011

Lihaliemi/luuliemi

Iso kattila on tässä hyvä, 10l vähintään.

 Tänään olen todella tyytyväinen liemeeni :)
Sain värin tummaksi ja maku on nappiin!
Näitä tulee keiteltyä paljon, mutta tänään maustoin vähän rohkeammin ja keittelin reilusti kokoon. Maku parani huomattavasti. Myös se, että oli kahta eri luuta auttoi asiaa. Possua ja hirveä. Pidän pelkästä hirvenluuliemestäkin, mutta miehelle ja lapsille vähän turhan voimakas riistan maku. Nyt myönsi jopa mieheni, että on hyvää! Ja hän siis haluaisi kaiken vakuumissa ja leimattuna ja mielellään Eviran tarkastamana ;)
Eli possun luut oli minun oman kesäpossun ja hirvenluut siis metsästäjiltä mummolan kautta. (ihanan eettinen liemi, antaa mukavan pikantin sivumaun ;) )

 Minulla ei tule kesällä sähköhellalla keiteltyä kokoon, pihi, kun olen. Joten tänään lämmitimme talon puuhellalla ja keittelin samalla luuliemen.
Olen kerännyt tätä varten pakastimeen pussiin luita, aina kun niitä tulee. Kannatti :)


Tässä ja tässä tietoa luuliemestä.


 Ainekset tänään,

possun ja hirvenluita
selleriä, reilusti
porkkanaa
naurista, lanttua ei ollut, mutta se kuuluisi tähän
sipulia kuorineen
valkosipulia
3l vettä
1rkl ruususuolaa
1tl sinapinsiemeniä, mustia ja ruskeita sekaisin
1tl korianterin siemeniä
1tl kukkura neilikoita
1tl kukkura maustepippuria
1tl valkopippuria
1rkl balsamico viinietikkaa (voi kuulostaa oudolta, mutta kannattaa laittaa)

Juurekset ja varsiselleri antavat ihanaa makua. Niitä ei varmastikkaan voi laittaa liikaa. Ja tuo etikka on jonkun mummelin vinkki. Olen värin takia muuttanut sen balsamicoksi. Värin takia laitetaan myös sipulit kuorineen. Kuoria voi vaikka kerätä pari päivää ja laittaa reilummin niitä. Liemi saa siten hyvää väriä.
Valkosipulitkin kannattaa laittaa kuorineen, niin ne eivät kitkeröidy kauan keitettäessä.
Siivilöi sitten liemi ja keitä vielä kokoon jos haluat.
Minä keitin kunnes neste oli vajonnut lihoja puoleen väliin ja siiviöin sitten. Lientä tuli litra.
Suola on sopiva lapsi perheelle, mutta aikuiseen makuun kannattaa lisätä.
Mutta suolauksenhan voi tehdä jälkikäteen


4 kommenttia:

  1. Sinulle on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea laittaa sinapinsiemeniä liemeen, pitääkin kokeilla ensi kerralla. Ja tietysti sipulinkuoria, miten en sitäkään ole älynnyt, vaikka niillä värjään kananmunat joka pääsiäinen. Kiitos hienosta ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Sinulle on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...