Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Mainio pizzapohja kukkakaalista

Vain yksi sanoi, että vähän pahaa tuo pohja. Mutta hän ei oikein muutenkaan ole kukkisystävä :)

Pilli_16 laittoi minulle kommenttiin vinkin tästä pitsapohjasta. Kiitos Pilli!! :)Tänään kokeilin ja olen kyllä ihmeissäni! Todella hyvää! Ja hyvä keino piilotella kasvista, jos ei lapset oikein välitä. :D

Tomaattimurska oli vähän liian vetinen pohjalle, joten ensi kerralla keittelen kokoon ihan oikean pizzakastikkeen. Pohja on parhaimmillaan jos se ei ole märkä. Eli ei saa liikaa ahnehtia täytteidenkään kanssa.



Ainekset, munia, kukkakaalia ja juustoraastetta

 Kukkispizza

400g kukkakaalia muruiksi raastettuna
4 kpl kananmunaa
7 dl juustoraastetta

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Älä tee reunoista liian ohkaisia, etteivät pala.
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia ja laita sitten mieleisesi täytteet. Ja paista kunnes pizza on mieleisesi.



 

15min esipaisto 200 asteessa


 

Uuni tuoreena


9 kommenttia:

  1. Hei.
    Jos panen pizzaan jauhelihaa, niin kippaan paistetun jauhelihan päälle pannulle tomaattimurskan ja mausteet ja keittelen sen sitten sopivasti tai lisään sekaan sopivaa suurustejauhoa tai lisään vettä, tilanteen mukaan.
    Jauheliha ei pääse silloin ainakaan kuivamaan.
    Itse käytän paljon hirven jauhelihaa, se on paljaaltaan helposti liian kuivaa.

    VastaaPoista
  2. Tuo pohjahan on hyvä idea, rakastan kukkakaalia juuston kanssa. Meiän perheen miehet eivät tykkää, saavat nyt kärsiä hajusta. Vinkkaan omille tyttärille myös. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kommenteista!! :)
    Kokeilen minäkin ensikerralla jauhelihan paistoa murskan kanssa. Saa enimmät nesteet pois!
    Lammasta on tarkoitus alkaa käyttämään ja sekin taitaa olla aika rasvatonta.

    VastaaPoista
  4. Jestas! Enpä olisi arvannut kukkakaalia laittaa pizzapohjaan. Täytyy kokeilla ens kerralla!

    VastaaPoista
  5. :D Jep en olisi minäkään keksinyt :D
    Nyt olenkin miettinyt, että mitä muuta sitä voisi tuolla periaatteella tehdä!

    VastaaPoista
  6. :D Ihana kun maistui! Tuo on minusta paras, simppelein ja maistuvin pitsapohja minkä oon ikinä löytäny. Ja miten se kukkakaali sinne häviää, huippua.

    Ne tortillaletut tuosta voi tehä, paistaa pellilä vaan molemmin puolin. Sitten oon tehny pojalle kohta 12kk sormiruokailuun leipäsiä, vaihdan juuston seesamin - ja auringonkukansiemeniin. Nyt voisikin tehdä jo ihan tuolla juustolla. Ne oon paistanu pannulla, onnistuu sekin.

    Voi varmaan raastaa vaikka porkkanan sekaan ja tehä porkkanaletut? Tai ihan lettuna tuosta taikinasta paistaa.

    Jos keksit vielä lisää mitä kaikkee tästä sais aikaan, mieleellään kuulisin ideoita. Tuota on helppo tehä iso satsi ja vaikka osa laittaa toiseen ruokaan ja osa toiseen. :) Pilli_16

    VastaaPoista
  7. Minä jätän esipaiston tekemättä, koska sen jälkeen ei täytteet pysy kyydissä. Kun ne tarttuu vähän siihen pohjaan ne ei karise jos syö pizzaa käsin, kuten minä.

    VastaaPoista
  8. No tuo on kyllä totta!! Jos tekee sohvalla syötävää pzzaa, niin ehdottomasti noin! Olen vähän sellanen sohvalla syöjä. Mutta opetellut jo aika hyvin pois siitä... Lapset meinaa matkia :)

    VastaaPoista
  9. Mä tein keväällä pizzapohjan kukkakaalista, pohja ei yksistään mun mielestä ollut kovinkaan hyvää kun maistoin sitä mutta täytteiden kanssa maistui tosi hyvälle.

    Seuraavaksi kokeiluun menee kukkakaalipohja missä on myös porkkanaa mukana.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...