Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Imetys ja ketoosi



Tämä vakavan näköinen vauva on ollut tyytyväinen ja saanut tarpeeksi maitoa vaikka äiti on ketoosissa :)

Imetys ketoosissa onnistuu, kun syöt rasvaa ja proteiinia!!

Olen useasti miettinyt voinko siirtyä ketoosiin imettäessäni.
Tri Annika ei uskaltanut sitä suositella, mutta puhuu silti kettosin luonnollisuudesta.
Ketoosi tarkoittaa sitä, että elimistö polttaa rasvasta energiansa eikä hiilihydraateista.

Aikojen alussa se on ollut ihan tavallinen tila ihmisellä ja monella alkuperäiskansalla hyvinkin myöhään. Esim. Inuiitit.

Luettuani Eenfeltin kirjan varmistuin siitä, että ketoosi on todellakin täysin luonnollinen tila, jota ei tarvitse pelätä.
Puhun nyt perusterveistä ihmisistä. Ilmeisesti esimerkiksi kilppariongelmissa ei ketoosi välttämättä sovi.

Ketoosissa saa kuitenkin syödä rasvaa enemmän kuin muuten. Siinä ei lähde lihomaan vaikka rasvaa tulisikin liikaa suun kautta. Elimistö käyttää sen sitten energiaksi eikä vyötäröä :)
Siksi imettäminen ketoosissa on ollut oikeastaan helpompaa.
Saan nimittäin syödä mahan täyteen ilman himoja.

HIMOT

Jotkuthan laihtuvat itsestään imettämällä. Minulla on ollut aina päinvastainen vaikutus.
Koen pohjatonta nälkää ja hirveitä hiilarihimoja.
Varsinkin tiheänimunkausina. Koen ihan älytöntä mässyhimoa ja varsinkin aivan epäterveellisiin nopeisiin hiilareihin.

Nyt ketoosissa tämä on muuttunut. Koen vain normaalia isompaa nälkää.
Syön vain vähän enemmän rasvaista ruokaa ja saan ihan tyytyväisen olon.
Minun kokemuksella elimistöni tuottaa tyytyväisenä maitoa rasvan voimin. Jopa paremmin??!!
Saan niin paljon energiaa rasvasta, että elimistöni ei paniikissa laita minua syömään nopeaa hiilaria, koska siihen ei ole tarvetta.

Vauvalle ei ole tullut mitään mahavaivaa taikka muuta negatiivista oiretta.
Päinvastoin kaikki menee oikein hyvin.
Hän pysyy kauan tyytyväisenä joka imetyksen jälkeen.
Ja nukkuu yöllä 6-8 tuntia.
Veikkaisin, että maitoni on rasvaisempaa ja tuhdimpaa kuin ennen.

En tiedä löytyykö muita ketoosissa imettäviä, mutta minä voin oman kokemuksen perusteella suositella ainakin kokeilemaan.

4 kommenttia:

  1. Täällä yksi ketokarppaaja imettäjä. Imetystä takana jo 1 v 9 kk ja lapsi voi hyvin. Välillä olen enemmän, välillä vähemmän ketoosissa :)

    VastaaPoista
  2. Taru!
    Kiitos kommentista! Olipa mukava kuulla, että muitakin löytyy ja positiivisella kokemuksella!
    Hienoa :)

    VastaaPoista
  3. Perustele kannanottosi, Anonyymi!
    Muuten en usko sinua!
    Terv. Anonhymi 2

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...