Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 4. helmikuuta 2012

Lammaspata

Uskokaa, ihan älyttömän hyvää!

Minulla oli virta poissa ja peruin kaikki suunnitelmat kokeilla jotain uutta.
Päätin tehdä vain jotain helppoa, keittomaista pataa. Sain mummolassa viimekerralla maistaa jauhelihakeittoa, missä oli näitä samoja satulapihvejä makua antamassa ja se oli HYVÄÄ!!

Mutta kun kaivoin pakastintani, lihaliemet oli loppu! Kylläpäs otti pannuun...

Olen niin ihastunut paahdettuun lihaliemeen, että päätin kokeilla tällaista pikalientä.

Pikalihaliemi

Suolaa luut tai lihasi kevyesti hienolla merisuolalla tai ruususuolalla.
Anna olla huoneen lämmössä vähintään tunti tai jääkaapissa useamman tunnin. (ota silti liha lämpöön ennen laittamista)
Laita sitten luut laakeaan astiaan ja vettä puoleen väliin lihoja.
Paahda 200 asteessa kunnes liha on ruskistunut ja käännä lihat. Jatka paistamista kunnes toinenkin puoli on paahtunut.
Nostele sitten lihat syrjään ja kaavi kaikki reunoille tarttunut ruskea ja liemi kattilaan tai pataan.

Nyt sinulla on maukas liemi pohjaksi!! Maista vaikka :)



Liemessä oli ihana maku, mausteena vain suola


Lampaan liha on niin erikoisen ihanaa, että sitä olisi hyvä olla edes vähän seassa. Siinä on jotain joka antaa sen LIHAN maun ruokaan. Ei sitä usko ennenkuin kokeilee ;)



 Minä pilkoin pataan naurista, sipulia ja porkkanaa. Kaali unohtui, vaikka oli tarkoitus...

Mutta nauris oli todella kitkerää!?? Olin todella pettynyt. Taidan pitäytyä lantussa tästä lähtien.

Kun kasvikset oli padassa, kaadoin pikaliemen sekaan ja lihat päälle.
Nyrkillinen voita ja kansi päälle porisemaan.

Keitin, kunnes kasvisket olivat kypsiä. Liha oli tässä vaiheessa niin mureaa, että tippuivat luita nostellessa.

Ensimmäiseen kuvaan piti kasata annos uudestaan. Lihat tippuivat ensimmäisestä luusta :D



Vauveli on ihan villinä luihin

Nämä luiset pihvit oli helppo syödä, koska liha lähti irti ihan itsestään. Ja maku oli niin mainio, että ohuiden pihvien luuydinkin tuli imeskeltyä?? En ole aiemmin sitä tehnyt :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...