Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. helmikuuta 2012

Päivällisiä viime viikolta

 Meillä on ollut koko perhe vuorotellen kipeenä ja osalla jopa kahdesti.
Blogi on jäänyt taustalle. Olen räpsinyt välillä kuvia ja laittelen ne tähän postaukseen.
Viimeiset pari viikkoa on ollut tunne, ettei kiinnosta mikään uusi resepti tai kokeilu. Yöt mennyt rikkonaisesti milloin imettämisen ja milloin lasten sairastelun takia.
Väsymys on kyllä kaiken innon tappaja.
Toisaalta olen innostyunut myös kutomaan. Ja olenkin onnistunut tekmään yhdet pikku sukat ja purkanut jo yhdet isommat :D
En ole vielä koskaan saanut sukkaparia valmiiksi, nyt teen kahta kerralla ja varpaista varteen :)


Kuvassa on sieni-kana-pastakastike.
Herkkusieniä ja sipulia ja kanaa paistettuna ja mausteeksi tuorejuustoa ja kermaa. Lopussa lisäsin kesäkurpitsasuikaleita



Salaattia ja broilerin koipipaloja



Possun kyljyksiä juustokastikkeella.
Paistelin kyljyksiä 4min per puoli ja 30min uunissa 150 astetta.
Laitoin vuokan pohjalle ryöpättyjä kukka ja parsakaaleja ja kermaa, mihin oli sulatettu pippurijuustoa.

 Lasten tekemää hedelmäsalaattia ja voissa paistettua Brietä. Kuorutettu seesaminsiemenillä.
Hedelmät sopi ihanasti tähän.

Broccolia ja bearnaista ja savuluita ja kanaa


Poika ei jätä polttopuita rauhaan. Koko kasa on siirretty oikeasta kolostaan keskelle lattiaa...


Kevät tulee!!! Ja ensimmäisiä istutuksia!!


6 kommenttia:

  1. Paistettu brie näyttää ihanalta! Pakko kokeilla, missä vaiheessa laitoit seesamin siemenet? Paiston aikana vai jälkeen?

    T Opiskelijakarppi
    ps. parana pian ja jaksamisa :)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näkösiä kokkeuksia taas!

    Täytyy sanoo, että oot melkeinpä mun idoli, jos niin voi sanoo. :D Sulle oliskin tunnustus & haaste mun blogin puolella, jos haluat käydä vilkasemassa: http://mustikanblogi.blogspot.com/2012/02/tunnustus-ja-faktoja.html

    VastaaPoista
  3. Olenkin miettinyt minne olet kadonnut pitkän bloggausputken jälkeen :> Ihanaa, kun palasit blogisi pariin ja vielä näin monipuolisella postauksella! Lounaat näyttävät vallan perinteisiltä ja ravitsemuksellisesti täysipainoisilta, katselin, luin ja selasin, kunnes: Pysähdyin. Brie-juustoa seesaminsiemenillä! Voi minkä teit :O Täytynee pistää kolmannes viikon ruokabudjetista siemeniin ja juustoon :P Ei tässä enää muu auta, peruuttamaton on tapahtunut.

    Lasten hymyt ne vaan piristävät päivää! :) Kiitos tästä-ja voi ei!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan taas mahtavasta postauksestasi :) Mä myös aina innolla ootan sun uusia juttuja. Itse oon nyt karpannu viime kesästä. Aloin miettiä noita ruokajuttuja kun sain mun ekat ja vikat muksut, siis kaksoset tossa vuos sitten joulun alla. Kysyisin tässä sulta vinkkiä sellaseen asiaan kun meidän k-supermarketissa on myynnissä possun etuneljännes kokonaisena niin mitäs kaikkee siitä vois tehdä? Mulla ei oikeen leikkaa muuta kun että lihahyytelöä, mutta on siinä varmaan hyviä paloja muuhunkin...

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista kommenteista!!!
    Minä olenkin nyt sitten angiinassa :(. Mutta onneksi hain lääkekuurin ajoissa! En tiedä miksi taas sairastuin, ainut muutos, on etten ole joulun jälkeen juonut kefiiriä??
    Oliskohan vaikutusta.
    Mutta sain viime vuonna angiinan kun olin tyhjentänyt lampolan pehkun ja hengitellyt ammoniakkihöyryä. Nyt sain angiinan kun käänsin kanalan pehkun ihan kokonaan ja alimmista osista tuli kamala ammoniakki höyry??
    Ehkä sattumaa!??

    Mutta nyt siis parempi olo taas.

    Tuo brie on tehty tän mukaan http://karppausjaperhe.blogspot.com/2011/01/kreikkalainen-juustopihvi-loistava.html
    Eli pyoritellään munassa ja siemenissä ja paistellaan voissa.

    Merijossu, minäkin ostan nuita etuneljänneksiä!!
    Tässä on siitä kuvia, kauan sitten, mutta kuiteski.
    http://karppausjaperhe.blogspot.com/2009/10/kotiaiti-pilkkoo-sikaa.html
    Minä pilkoin paloiksi ja tein aina mitä sattuu kun pala oli taas sulaneena kädessä :)
    Pataa, karjalanpaistia, jauhelihaa (säästä läski)
    Uunissa ja ihan leikkelin ohueksi ja suolasin kevyesti, ja käytin pekonin tapaan!!
    Halpaa ja hyvää :)
    Paljon parempaa kuin vakuumipakkaukset?? Ilmeisesti liika käsittelykin pilaa lihaa??

    Nyt alan päivittään kun jaksopin yhden herkun taas tehdä :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos tosi paljon tosta ohjeesta. Mä meenkin heti maanantaina ja ostan yhden köntin kokeeks. Hinta oli meinaan aika edullinen- 1,80 e/kg. Noista vakumeista kun kirjoitit niin mä oon ainakin huomannu sen että että lihasnesteet valuu "vakumilihasta" paljon helpommin pannulle kun suoraan tiskiltä ostetusta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...