Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 17. maaliskuuta 2011

Bearnaisen kastikepohja ja ohje kastikkeeseen


Ihan yhtä hyvää kuin ammattilaisen tekemä!! :D
Rohkeesti kokeilemaan.

Tämä on ohje isommalle kastikepohjalle. Minusta tämä on se kynnys, miksi kastike jää usein tekemättä. Eli alku kiehutus sipulin ja pippurin kanssa.

Kun tekee isomman annoksen ja pakastaa annoksiin on kastike nopea ja helppo.
Pohja säilyy myös jääkaapissa monta päivää. Joten sen voi tehdä etukäteenkin jos tietää tarvitsevansa.
Noin 5tl on sopiva annos. Sillä saa noin 6 hengen kastike määrän.
Liemi vain sulatetaan mikrossa noin huoneen lämpöiseksi ja kastike tehdään muuten normaalisti.
Olen säilönyt tätä jääkaapissa jopa kolme viikkoa ja on ollut hyvää.

Kastikepohja:

2 pientä sipulia pilkottuna
20kpl tai 0,5tl valkopippuria
1,5dl vettä
1,5dl viinietikkaa

Laita kaikki kasariin ja anna kiehua, kunnes nestettä on noin 1,5dl.Eli puolet on haihtunut.
Se käy yllättävän nopeasti.
Siivilöi ja anna jäähtyä.

Nyt voit jakaa annoksiin ja pakastaa tai säilöä jääkaapissa lyhyemmän aikaa.



Liemi kiehumassa


Valmis liemi.




Vesihauteessa tämä olikin kaikkein helpoin tehdä. Ja sen päällä kastike pysyy lämpimänä.
Kattilassa vesi kiehuu ja kastike valmistuu kasarissa päällä.

Bernaisekastike noin 6 hengelle

5 munankeltuaista
5 tl kastikepohjaa
200g voita sulatettuna ja hieman jäähdytettynä
kasari ja kattila jonka päälle kasari mahtuu

Sulata voi heti jäähtymään.
Laita vettä kiehumaan kattilaan vesihaudetta varten.

Erottele keltuaiset kasariin ja lisää 5tl lientä, eli kastikepohjaa.
Vispaa hyvin sekaisin, kastike alkaa tässä vaiheessa emulsioitua.
Laita kasari vesihauteen päälle ja anna lämmetä vispaillen.
Lisää sitten ohuena norona sula voi kastikkeeseen,kovasti vispaten.

Anna hauteessa kypsyä muutamia minuutteja vispaillen ja mausta sitten rakuunalla.
Sammuta levy ja jätä kastike hauteen päälle, että se pysyy lämpimänä.

4 kommenttia:

  1. Löysimpäs kivan blogin:) Tänne pitää tulla ajan kanssa vierailulle uudestaan ja uudestaan! Ihania reseptejä täällä, pitää kokeilla useampaakin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lila!!
    Ja sinulla IHANA blogi!!
    Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä vinkistä tehdä kastikepohjaa enemmän kerralla! Tätä aion kokeilla! Ehkä ensi kerralla en myöskään juokseta kastiketta ;)

    VastaaPoista
  4. :D
    Kiva juttu! Toivoa on kun minäkin onnistuin :D
    Olen mestari juoksettaa kastikkeita ja majoneeseja ja sulkaa mousseja :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...