Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Halpa uima-allas


Tätä mallia olemme käyttäneet nyt vissiin 5 vuotta.
Ensimmäinen oli isompi ja korkeampi. Mutta halusin pienemmän, kun on pieniä lapsia.
Kahteen vanhaan liinaan on niitattu lautoja riviin ja sitten kun on mieleinen määrä, nostetaan pystyyn ja naulataan ympyräksi.
Ei tarvi mitään kummosia käyttää, kunhan panta pysyy kun ammetta täytetään.
Ympyrän sulkeminen pitää tehdä lujemmin, että liitos kestää paineen ja painon.

Kertakäyttö ressu vain pohjalle ja vettä altaaseen.

Apteekista saa klooria ja sitä kannattaa käyttää. Vesi pysyy raikkaana kauan.

Altaasta voi tehdä mieleisensä korkuisen ja kokoisen :)


Kaikilla ei ollut mukavaa :D







Mutta makkaranpaisto oli!!
Eli iskä lämmitti osan vedestä muuripadassa. Hana kylmä vesi on nimittäin kylmää!!!







Teltta, sekin kuuluu niin kesään.
Pojat tuli sisälle jo 2230 :D
Nyt siellä on tytöt. Isä kävi lukemassa iltasadun ja viemässä herkkuja evääksi.
Katsotaan onko tytöt sisukkaampia :D
Löimme keskenään vetoa, että nukkuvat aamuun :)



Tytöt jäi telttaan, mutta isällä petti hermo ja meni sinne seuraksi kymmenen aikaan.
Aamulla ilmestyi riutunut isä kahville :D

Kuulemma selkä paskana ja koko yön ollut vain peittovahtina.
Tytöt potkineet peittoa päältä vaikka teltta ollut jääkylmä :D :D

Makuupusseja on pakko hankkia!!

12 kommenttia:

  1. Hauska uima-allas:)
    Meillä ei vielä telttaa ole viritetty pihaan, esikoinen viime kesänä nukkui tosi monta yötä teltassa. Mukavaa kesää teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lila ja mukavaa kesää sinullekkin!
    Tulenkin blogiisi kehumaan silmukkamerkkejä!!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tosi kätevä ja varmasti lujempi kuin osto altaat. Mukavaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
  5. Wau! Onpas hieno allas! Meille tuli toissapäivänä oma sikapossu :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista!!

    Ja Mammukka!! Onnea possusta!!!

    VastaaPoista
  7. Ajatella mitä kaikkea voi tehdä itse ;)
    Hyvä vinkki tuo kloori apteekista! Sellainen aikuisten versio olis kyllä napakka.. Vois sen vedenlämmittimen vielä askarrella kylkeen. Vanha kiuas?
    Puu on kallista, mutta lautatavaraa kyllä saa pienelläkin rahalla ja ilmaiseksikin kun kyselee. Ne vaan tuppaa olemaan pätkittyjä. Vaikka persoonallista ilmettähän se vaan lisää ;D

    P.S. Ihana tuo toka kuva :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos Teija!
    Nuo on itseasiassa ilmaista lautaa. Rakennukselta saatu jäötekuorma. Olivat menossa kaatopaikalle.
    Laitettiin polttopuuksi ja uima-altaaseen :)

    VastaaPoista
  9. Heh, sama kun meidän komposti ;) Kyllä niitä kannattaa kysästä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...