Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. joulukuuta 2012

Taco-laatikko

Tämä kelpasi kaikille!!


Karppaus "Low Carb" FB ryhmässä Lotta vinkkasi tän ohjeen! Niin helppoa ja HYVÄÄ!!! Kiitos Lotalle!!
 
Tomaatteja
jauhelihaa, tacomaustettua
cheddarkastiketta
juustoraastetta

Viipaloi tomaatteja runsaasti vuokan pohjalle.
Paista jauheliha ja mausta tacomausteella. Minulla oli tätä itse tehtyä mixiä hiidenuhman keittiöstä.
Tee samalla cheddarkastike. Ja raasta juustoa muutama desi tai maun mukaan.

Kaada sitten ruskistettu ja maustettu jauheliha tomaattien pääle ja kaada juustokastike päälle ja lopuksi juustoraaste.
Paista noin 175 asteessa kunnes juusto on kivasti sulanut.






Kuvassa kaupan muna ja nuorikon ensimmäinen :D

Kuvassa huono laatu mutta tällasta touhua talvella

Lucian päivänä syntyneet :)
 







torstai 13. joulukuuta 2012

Tortillaa karpisti

Todella hyvää


Kokeilin tällaista reseptiä mikä löytyi Ruoka-aikamatka bolgista! Kannattaa kyllä kokeilla.

Minä jouduin vähän muikkaamaan, koska juustoraaste loppui kesken, lisäsin raejuustoa ja koskä käytin pakastettua kukkista, laitoin myös vähän psylliumia.
Onnistui silti mainiosti.

Jopa kukkista inhoava poikani söi. Pikkusen kitisi kukkiksen mausta. Kokeilen seuraavalla kerralla laittaa vähemmän kukkista ja ehkä kypsentää sen.







Tuossa oli pienten välipalaa. Mansikat on kokonaisena pakastettuja :D kanta lähtee kivasti kohmeisesta marjasta ja ovat toimineet meillä jääkarkkeina.
Eli laiska marjan pakastaja voi tehdä näinkin ;)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pizza-omeletti

Todella hyvää!

Salama on rikki kamerastani, joten kuvien laatu heikkenee. En tiedä viedäkkö korjattavaksi vai mitä tuolle tekisi. 300 euron kamera se on ollut uutena.

Mutta kyselin FB ryhmässä, VHH Laihduttajat vinkkiä ruokiin, joita saisin nirson pojankin syömään.
Sain heti ohjeen tällaiseen munakaspizzaan! Todella hyvää ja lapset olivat aivan innoissaan. Olo oli kuin perjantai herkkupäivänä :)
Ohje on 28cm pannuun.


POHJA
5kpl maalaismunia, noin 4 kaupan
2tl mantelijauhetta
loraus kermaa
 
Vispaa ainekset sekaisin ja valmistele täytteet
Tässä pitsassa:
2tlk tomaattitonnikalaa
reilusti pilkottua paprikaa
juustoraastetta
pizzamaustetta


Valitse ehjä paksupohjainen pinnoitettu pannu.
Kuumenna pannu niin että voi tirisee ja kaada pohja-ainekset pannulle.
Paista sen verran, että pohja irtoaa pannusta, eli saa paistopinnan.
Vähennä lämpöä ja laita täytteet, juustoraaste pinnalle.
Aseta sitten kansi päälle ja anna hautua kypsäksi ja kunnes juusto on sulanut.

En oikein osaa sanoa aikoja ja lämpöjä, koska itse jätin pannun ykköselle hautumaan, kun kävin asioilla. Puolen tunnin päästä, omeletti oli kypsä ja juusto sulanut, mutta pohja kalpea. Laitoin levyn hetkeksi täysille ja paistoin kunnes pohja sai väriä.

Omeletti oli todella hyvää!!
Kiitokset Anitalle ohjeesta!

EDIT: Nykyään jää mantelijauhekkin pois ja teen tämän uunissa. Voitelen posliinisen piirakkavuokan ja teen siihen taikinan 10 munasta ja täytteet päälle. Paistan 200 asteessa kypsäksi. Todella hyvää ja suosittu ruoka!!






Löysin arkistoista kuvia kesäkuun sadepäivältä
Lapset itse ottaneet kuvia :)
Kuluuhan se aika lentäenkin





tiistai 11. joulukuuta 2012

Lihaa Garam masala

Mausteet on ostettu Ebaysta
Jos vain mausteet kiinnostaa ja tykkää eksoottisimmista mausteista, niin kannattaa kokeilla.
Tämä itse tehty mauste seos ei muistuta ollenkaan garam masalaa mitä voit ostaa kaupan hyllystä. Siis ei ollenkaan. En käsitä miten maku voi olla näin eri, vaikka pääsääntöisesti ainekset on samat.

Tämä seos on aivan ihana!! Ja kokeilemalla oppii sen suhteen mistä tykkää eniten. Meillä esim. kaikki tykkäävät jeerasta ja muskotikinkukasta. Niitä laitan aina vähän ekstraa, niin ja tietenkin vihreistä kardemumman siemenkoteloista!!

Minulla on tässä siis

kokonaisia muskotinpähkinöitä
muskotin kukkia
korianterin siemeniä kokonaisena
juustokuminan siemeniä (jeera)
Kardemumman siemenkoteloita vihreänä ja ruskeana. (ruskea ei ole niin ihanaa mutta seokseen se kuuluu)
aitoa ceylon kanelia (erityisen ihanaa!!)




Kerään nuita kaikkia mausteita ja jauha. Minulla ei ole kunnon määriä, koska teen tän mutulla.
Suunnalleen nakkaan pari kukkaa ja 5 vihreeta kardemummaa ja yhden ruskeen, muskottia raastan pari ehkä 0,5-1mm ja jeeraa reilu 2tl korianteria samoin.
Lisään suolaa noin 1tl

Mausteet ja suola hierotaan lihaan



Lihan pinnat paistetaan kiinni kuumalla pannulla voissa


 
 
 
Nosta sitten liha pataan ja raavi paistinpannusta rasva pataan.
Lisää pataan myös lihalientä noin 4dl taimaun mukaan.
Me teemme tämän ruuan aina tuppipotuilla. Mutta jos on oikein tarkka hiilareista, niin laita pataan kokonaisia sipuleita ja kaalia ja juureksia maun mukaan.
 
 
Sitten vain leivinuuniin kunnes liha erottuu luista :)
 



Tämä on oikeasti herkullista.
Ne mausteet!!! Ihan jotain taivaallista :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hapan LCHF-puuro suolaisen nälkään

Pekoni kuutioita päällä

Pikkaisen eri versio alkuperäisestä puurosta.



2 kananmunaa
1dl kermaviiliä
1 rkl riisiproteiinijauhoa
30 g voita
 
 
Sulata miedolla lämmöllä voi ja sekoita kermaviili ja kananmunat keskenään. Lisää kattilaan ja ripottele myös jauhot hyvin sekoitellen.
Sekoittele ja vahdi puuroa sitä "keittäessäsi" lämmittäminen pitää lopettaa ajoissa, ennenkuin puuro kokkaroituu.
Tarjoile hapanpuuro suolukalla, esim. kuivalihalla tai paistetuilla pekonipaloilla. Menee myös makeana versiona vaikka marjoilla :)
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Maauuni rosvopaistille design by Paappa

Mukava hetki mökillä kun urakka on valmis


Meidän Paappa, joka säikäytti koko perheen 2012 tammikuussa aivoveritulpalla, on nauttinut elämästä ja perheestään, entistäkin enemmän :)

Tässä kuvasarja viime kesän yhdestä projektista, maauunista.






Ensin maa tampataan hyvin ja jos löytyy savea, niin sitä kannattaa levittää pohjalle. Seuraavaksi valetaan ohut kakku betonista, uunin kokoinen.
Muuraataan seinät lekaharkoista betonirenkaan ympärille.

Muista nesteytys ja tauot kesäkuumalla




Harkkomuurin ja betonirenkaan väli täytetään hiekalla ja pinta siistitään esimerkiksi vanhoilla laatoilla.

 

Uunia koelämmiteltiin ja siinä onnistuu makkarat ja pataruuat ja lätyt.
Paappa teetti pajalla vielä uuniin sopivan kannen ja eristi sen tulivillalla.



uunilla tehdään sitten rosvopaisti ihan perinteisin ohjein.
Tässä mökillä tekevät Paappa ja Mamma ystäviensä Pekan ja Maaritan kanssa perinteisen rosvopaistin!!


Haarukka valmiina :D


Lämpöjä kokeillaan


Sitten alkaa tyhjennys


Hiilien alta löytyy paketteja!


Tarvitaankin kunnon kinttaat!!

Paketteja löytyy vain lisää!












Hyvää oli ollut :)

Liha, kala ja kasvikset onnistuivat! Maauuni meillekkin!!!







Jälkkärilätytkin onnistuivat hienosti :D

torstai 20. syyskuuta 2012

Lypsyhygienia, omavaraiseksi maidossa



Olga telineessä odottamassa herkkuja ja harjausta


Minulla sattui tällainen onni, että ostamani kuttu on neitsytlypsäjä.
Olen nyt jonkin aikaa lypsänyt ja opetellut rutiineja.
Rutiineihin kuuluu rauhallinen ja mukava lypsykokemus vuohelle ja mahdollisimman puhdas ja hygieeninen ketju maidolle ruokapöytään.

Kuumentamattoman maidon käyttö on tietynlainen riski. Jos tiettyjä periaatteita ei noudata lypsämisessä, saattaa maitoon siirtyä bakteereita.

Me kuitenkin käytämme maidon raaka-maitona. Lypsän tervettä eläintä ja pidän huolta puhtaudesta, joten pidän sairatumista hyvin epätödennäköisenä.

Hygienia on tärkeää myös eläimen kannalta. Utaretulehduksen riski pienenee kun noudattaa lypsyhygieniaa.

Kuttula

Ensimmäinen ja ehkä tärkein on eläinsuoja ja eläin itse.
Eläimen suojan tulee olla kuiva ja "puhdas". Puhtaalla tarkoitan, että kuiviketta lisätään säännöllisesti, sekä tarvittaessa, ettei eläinten tarvitse levätä omassa paskassa.

Minulla on kuivikkeena nykyään myllynjätettä, kaurankuoria, sekä olkia.
Sahanpurua ja kutteria on myös aina kun sitä on saatavilla. Turve olisi varmaan ihanne. Se vie hajua ja on hapanta. Mutta olen ollut ihmeen tyytyväinen myllyjätteeseen myös. Se on ilmaista ja jos sitä lisää reilusti, että alusta on aina pinnaltaan kuiva, niin lampolassa ja kanalassa tuoksuu suorastaan hyvälle!
 Kuiviketta on siis lisättävä päivittäin.

Lypsettävän vuohen on oltava myös terve ja puhdas.

 

Lypsypaikka

Minulla on lampolassani vuohelle hylly, jota ajattelin myös lypsyhyllyksi.
Mutta, koska minulla on mahdollisuus lypsää muualla, niin järjestin lypsypaikan erikseen.
Lypsypaikka tulee myös olla kuiva ja siisti. Jos joudut lypsämään eläinsuojassa, kannattaa järjestää tila minkä pystyy pitämään mahdollisimman siistinä. Tilassa olisi hyvä olla hylly tai tila mihin laskea lypsyämpäri ja muita tavaroita.
Erillinen lypsypaikka on kuitenkin paljon mukavempi ja helppo pitää puhtaana. Se kannattaa ottaa huomioon jo kuttulaa rakentaessa.
Lypsyhyllyssä olisi hyvä olla mahdollisuus kiinnittää kuttu kiinni vaikka kaulapannasta. Paras olisi kuitenkin hyvä lypsyteline, missä on tukevat länget pitämään kuttua paikoillaan.
Alussa voi olla avuksi myös potkunestin. Jouduin käyttämään omaa potkunestintä noin 3-4 kertaa. Sen jälkeen Olga lopetti potkimisen.


Lypsyn aloitus

Lypsy alkaa kasaamalla lypsettävälle herkut eteen. Minä lypsän kahdesti päivässä ja tarjoan lypsyn yhteydessä kutun tarvitseman proteiinin ja osan väkirehuannoksesta.
Olga saa yhteensä 3dl sekoitusta, jossa on, 2 osaa rypsiä, 2 osaa kuivattua hernettä ja 1 osa pellavaa.
Tällä hetkellä lypsyllä menee myös viljaa yhteensä 9dl.
Elikkäs 1,5dl proteiinirehua ja noin 4,5dl viljaa per lypsy. Tämän enempää se ei suostu syömään kerralla.
Herkkujen tarjoilu ei ole helppoa, olen sekoitellut ja tarjonnut erikseen omista kupeista ja kokeillut jos jonkinmoisia lajeja, ompuista porkkanoihin, mutta Olgalle kelpaa vain muutama hassu pala ja sen jälkeen se alkoi vain kolistella kuppiaan ja hermostui lypsämiseen.
Jokaiselle vuohelle on vain löydettävä se oma superherkku, jonka avulla se jaksaa lypsyn kiltisti.
Meillä se on ainakin tällä hetkellä seuraava:

Olgan lypsyherkkku-resepti

1,5dl herne/rypsi/pellava sekoitusta
4,5dl viljasekoitusta (kauraa ja ohraa)
saatavuuden mukaan hedelmän ja tai vihanneksen paloja
0,7l lämmintä vettä
2tl intiaanisokeria
2mm ruususuolaa
muutama milli ADE vitamiinia ja monivitamiinia (tärkeää syöttäessä vastapuitua viljaa)

Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota tai tarjoile heti. Vuohi näyttää kyllästyvän helposti ja pelkästään, että vaihtelee , turvottaako ruuan tai sekoittaako juuri ennen ruokailua, auttaa kyllästymiseen :D

Koirat oppivat äkkiä lysyrauhan merkityksen


Seuraavaksi komennan koirat kauemmaksi  ja käyn kutsumassa Olgan. Olga oppi nopeasti rutiinit ja jos olen myöhässä, se on jo kahdesti karannut ja noussut lypsytelineeseen odottamaan ihan itse :D. Eli Olga tulee nykyään jo nimellä kutsuttaessa.

Lypsytelineessä harjaan Olgan hyvin harjalla, varsinkin kyljet ja mahan alustan. Kaikki irtokarvat ja roskat mahdollisimman huolellisesti pois. Siinä ei kauaa käy, koska harjaan päivittäin.

Seuraavaksi puhdistan utareet.

Jos käytät lypsylaitetta, tulee utareet puhdistaa erityisen hyvin. Hieroa lämpimällä, kostealla rätillä. Rätin kasteluveteen voi lisätä lorauksen etikkaakaakin, tämän vinkin luin jenkkifoorumilta.

Käsinlypsyssä riittää hyvä kuivaharjaus/puhdistus.

Tämän jälkeen pesen kädet!


Valmiina lypsyyn. Kuvan astia on paras tähän mennessä. Se ei vain ole omani vaan lainassa :D

Lypsäminen

Kun olet puhdistanut vuohen ja kätesi voit aloittaa lypsyn.

Ihan ensimmäiset vedot lypsetään hukkaan. Ensimmäisten vetojen maito on bakteerisin maito, joten tee molemmista vetimistä pari vetoa lypsyrättiin tai maahan. Minä lypsän ne rättiin, koska en viitsi raahata mukana ylimääräisiä kuppeja.

Tämän jälkeen aloita oikea lypsy.

Lypsytekniikoita on oikeastaan kaksi vetäminen ja puristaminen.
Suosittelen puristamistekniikkaa. Kun sen osaa, jopa pientä vedintä on helpompi lypsää puristamalla kuin vetämällä. Puristamistekniikka myös säästää eläimen vedintä.
Älä puristele utaretta, vain vedintä.
Laita kätesi löysään nyrkkiin ja nosta nyrkki utaretta vasten kunnolla vedin nyrkissä. Sitten vain suljet etusormen ja peukalon. Maito puristuu vetimeen ja sormi kerrallaan puristaessa, saat maidon vetimestä ulos.

Pidä kättäsi siten, ettet turhaan koske vetimen aukkoon. Minä en koske siihen kädelläni missään vaiheessa. Puhdistan vetimen puhtaalla liinalla ja lypsäessä vältän tarkasti koskettamasta sitä. Mielestäni se on tärkeää tulehduksien välttämisen kannalta. Ja ajattelen maidonkin olevan puhtaampaa kun se tulee suoraan reiästä lypsyämpäriin, eikä valu pitkin käsiä.

Tällä videolla tekniikka näkyy hienosti

Lypsä vuohi aina tyhjäksi asti.

 

Suodatan maidon suoraan jäiseen pulloon

Iltalypsyllä tulee yhä vähemmän maitoa

Maidon käsittely


Maito tulee lypsyn jälkeen siivilöidä, sekä jäähdyttää. Se tulisi saada mahdollisimman äkkiä alle 6 asteiseksi.
Itse olen huomannut, että mitä nopeampi jäähdytys ja tiiviimpi säilytysastia, sen raikkaampi maito.

Vuohenmaito alkaa hyvin äkkiä maistua "vuohelle". Tuore maito on raikasta ja hyvää, mutta jo pari päivää jääkaapissa ja maito maistuu vuohelle.
Joten maito kannattaa käyttää tuoreena.

Minä tykkään käyttää patenttikorkkipulloja, ne ovat tiiviitä ja jos täytän ne lämpimällä maidolla piripintaan, sinne muodostuu maidon jäähtyessä alipaine. Maito ei joudu kosketuksiin ilmaan jäähtyessään. Näin sen käyttöikä pitenee vähän.
Olen myös pakastanut tyhjät pullot ja kaatanut lypsylämpimän maison suoraan jäiseen pulloon, kunnon ravistelu ja sitten jääkaapin takaosaan jäähtymään.
Tämä on entisestään parantanut maidon säilyvyyttä.

Olen myynyt muutaman pullollisen maitoa. Nämä pullot olen pessyt ja kuumentanut uunissa Marttaliiton ohjeiden mukaisesti, sanomalehtiin käärimisen olen vain jättänyt välistä :D

Kun näin noudatan lypsyhygienian periaatteita, pitäisi maitoni olla täysin turvallista juotavaa kuumentamatta.
Me ainakin juomme maitomme hyvillä mielin täysin käsittelemättä, mutta jos silti huolettaa, maidon voi pastöroida, maito kuumennetaan 60-70 asteiseksi. Wikistä löytyy aiheesta lisää

Pese käyttämäsi astiat käytön jälkeen ja noste ne kuivumaan. Järjestin itselleni oman hyllyn lypsytarvikkeille.

Tarvikkeet omalla hyllyllä kuivumassa

Maidon käyttö

Me käytämme vuohenmaidon ihan ruokajuomana ja puuroissa. Kaakaona juo sellaisetkin, jotka eivät tykkää vuohenmaidon mausta tai herkästi maistavat sen ominaismaun. Itse en maista vuohenmaidossa kuttua kuin vasta parin päivän päästä. Siihen asti se maistuu vain hyvälle.
Kutunmakuinen menee kaakaona ja pirtelössä.

Kutun maito sopii myös hyvin eläinvauvoille korvikkeeksi. Joko sellaisenaan tai pienellä kermalorauksella höystettynä. Riippuen eläimen omanmaidon rasvaprosentista. Vuohenmaidossa se on noin 4,5%.

Myös saippuan tekoon olen käyttänyt vuohenmaito ja parhaat saippuani on tullut vuohenmaidosta.
Tässä linkki maitosaippuan ohjeisiin, jutun lopussa on linkit kahteen muuhunkin reseptiin.


Jos olet Oulun eteläpuolelta ja haluat kokeilla vuohenmaitoa ota yhteyttä wlasata(at)gmail.com
Minä olen lähettänyt myös pakastettuna saippuan tekoon muutamia pusseja. Hyvin on onnistunut :)



 


Pullokaritsa karkasi lypsylle mukaan!


Karitsa sai vuohenmaitoa kermalla vahvistettuna

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...