Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. joulukuuta 2012

Taco-laatikko

Tämä kelpasi kaikille!!


Karppaus "Low Carb" FB ryhmässä Lotta vinkkasi tän ohjeen! Niin helppoa ja HYVÄÄ!!! Kiitos Lotalle!!
 
Tomaatteja
jauhelihaa, tacomaustettua
cheddarkastiketta
juustoraastetta

Viipaloi tomaatteja runsaasti vuokan pohjalle.
Paista jauheliha ja mausta tacomausteella. Minulla oli tätä itse tehtyä mixiä hiidenuhman keittiöstä.
Tee samalla cheddarkastike. Ja raasta juustoa muutama desi tai maun mukaan.

Kaada sitten ruskistettu ja maustettu jauheliha tomaattien pääle ja kaada juustokastike päälle ja lopuksi juustoraaste.
Paista noin 175 asteessa kunnes juusto on kivasti sulanut.






Kuvassa kaupan muna ja nuorikon ensimmäinen :D

Kuvassa huono laatu mutta tällasta touhua talvella

Lucian päivänä syntyneet :)
 







torstai 13. joulukuuta 2012

Tortillaa karpisti

Todella hyvää


Kokeilin tällaista reseptiä mikä löytyi Ruoka-aikamatka bolgista! Kannattaa kyllä kokeilla.

Minä jouduin vähän muikkaamaan, koska juustoraaste loppui kesken, lisäsin raejuustoa ja koskä käytin pakastettua kukkista, laitoin myös vähän psylliumia.
Onnistui silti mainiosti.

Jopa kukkista inhoava poikani söi. Pikkusen kitisi kukkiksen mausta. Kokeilen seuraavalla kerralla laittaa vähemmän kukkista ja ehkä kypsentää sen.







Tuossa oli pienten välipalaa. Mansikat on kokonaisena pakastettuja :D kanta lähtee kivasti kohmeisesta marjasta ja ovat toimineet meillä jääkarkkeina.
Eli laiska marjan pakastaja voi tehdä näinkin ;)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pizza-omeletti

Todella hyvää!

Salama on rikki kamerastani, joten kuvien laatu heikkenee. En tiedä viedäkkö korjattavaksi vai mitä tuolle tekisi. 300 euron kamera se on ollut uutena.

Mutta kyselin FB ryhmässä, VHH Laihduttajat vinkkiä ruokiin, joita saisin nirson pojankin syömään.
Sain heti ohjeen tällaiseen munakaspizzaan! Todella hyvää ja lapset olivat aivan innoissaan. Olo oli kuin perjantai herkkupäivänä :)
Ohje on 28cm pannuun.


POHJA
5kpl maalaismunia, noin 4 kaupan
2tl mantelijauhetta
loraus kermaa
 
Vispaa ainekset sekaisin ja valmistele täytteet
Tässä pitsassa:
2tlk tomaattitonnikalaa
reilusti pilkottua paprikaa
juustoraastetta
pizzamaustetta


Valitse ehjä paksupohjainen pinnoitettu pannu.
Kuumenna pannu niin että voi tirisee ja kaada pohja-ainekset pannulle.
Paista sen verran, että pohja irtoaa pannusta, eli saa paistopinnan.
Vähennä lämpöä ja laita täytteet, juustoraaste pinnalle.
Aseta sitten kansi päälle ja anna hautua kypsäksi ja kunnes juusto on sulanut.

En oikein osaa sanoa aikoja ja lämpöjä, koska itse jätin pannun ykköselle hautumaan, kun kävin asioilla. Puolen tunnin päästä, omeletti oli kypsä ja juusto sulanut, mutta pohja kalpea. Laitoin levyn hetkeksi täysille ja paistoin kunnes pohja sai väriä.

Omeletti oli todella hyvää!!
Kiitokset Anitalle ohjeesta!

EDIT: Nykyään jää mantelijauhekkin pois ja teen tämän uunissa. Voitelen posliinisen piirakkavuokan ja teen siihen taikinan 10 munasta ja täytteet päälle. Paistan 200 asteessa kypsäksi. Todella hyvää ja suosittu ruoka!!






Löysin arkistoista kuvia kesäkuun sadepäivältä
Lapset itse ottaneet kuvia :)
Kuluuhan se aika lentäenkin





tiistai 11. joulukuuta 2012

Lihaa Garam masala

Mausteet on ostettu Ebaysta
Jos vain mausteet kiinnostaa ja tykkää eksoottisimmista mausteista, niin kannattaa kokeilla.
Tämä itse tehty mauste seos ei muistuta ollenkaan garam masalaa mitä voit ostaa kaupan hyllystä. Siis ei ollenkaan. En käsitä miten maku voi olla näin eri, vaikka pääsääntöisesti ainekset on samat.

Tämä seos on aivan ihana!! Ja kokeilemalla oppii sen suhteen mistä tykkää eniten. Meillä esim. kaikki tykkäävät jeerasta ja muskotikinkukasta. Niitä laitan aina vähän ekstraa, niin ja tietenkin vihreistä kardemumman siemenkoteloista!!

Minulla on tässä siis

kokonaisia muskotinpähkinöitä
muskotin kukkia
korianterin siemeniä kokonaisena
juustokuminan siemeniä (jeera)
Kardemumman siemenkoteloita vihreänä ja ruskeana. (ruskea ei ole niin ihanaa mutta seokseen se kuuluu)
aitoa ceylon kanelia (erityisen ihanaa!!)




Kerään nuita kaikkia mausteita ja jauha. Minulla ei ole kunnon määriä, koska teen tän mutulla.
Suunnalleen nakkaan pari kukkaa ja 5 vihreeta kardemummaa ja yhden ruskeen, muskottia raastan pari ehkä 0,5-1mm ja jeeraa reilu 2tl korianteria samoin.
Lisään suolaa noin 1tl

Mausteet ja suola hierotaan lihaan



Lihan pinnat paistetaan kiinni kuumalla pannulla voissa


 
 
 
Nosta sitten liha pataan ja raavi paistinpannusta rasva pataan.
Lisää pataan myös lihalientä noin 4dl taimaun mukaan.
Me teemme tämän ruuan aina tuppipotuilla. Mutta jos on oikein tarkka hiilareista, niin laita pataan kokonaisia sipuleita ja kaalia ja juureksia maun mukaan.
 
 
Sitten vain leivinuuniin kunnes liha erottuu luista :)
 



Tämä on oikeasti herkullista.
Ne mausteet!!! Ihan jotain taivaallista :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hapan LCHF-puuro suolaisen nälkään

Pekoni kuutioita päällä

Pikkaisen eri versio alkuperäisestä puurosta.



2 kananmunaa
1dl kermaviiliä
1 rkl riisiproteiinijauhoa
30 g voita
 
 
Sulata miedolla lämmöllä voi ja sekoita kermaviili ja kananmunat keskenään. Lisää kattilaan ja ripottele myös jauhot hyvin sekoitellen.
Sekoittele ja vahdi puuroa sitä "keittäessäsi" lämmittäminen pitää lopettaa ajoissa, ennenkuin puuro kokkaroituu.
Tarjoile hapanpuuro suolukalla, esim. kuivalihalla tai paistetuilla pekonipaloilla. Menee myös makeana versiona vaikka marjoilla :)
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Maauuni rosvopaistille design by Paappa

Mukava hetki mökillä kun urakka on valmis


Meidän Paappa, joka säikäytti koko perheen 2012 tammikuussa aivoveritulpalla, on nauttinut elämästä ja perheestään, entistäkin enemmän :)

Tässä kuvasarja viime kesän yhdestä projektista, maauunista.






Ensin maa tampataan hyvin ja jos löytyy savea, niin sitä kannattaa levittää pohjalle. Seuraavaksi valetaan ohut kakku betonista, uunin kokoinen.
Muuraataan seinät lekaharkoista betonirenkaan ympärille.

Muista nesteytys ja tauot kesäkuumalla




Harkkomuurin ja betonirenkaan väli täytetään hiekalla ja pinta siistitään esimerkiksi vanhoilla laatoilla.

 

Uunia koelämmiteltiin ja siinä onnistuu makkarat ja pataruuat ja lätyt.
Paappa teetti pajalla vielä uuniin sopivan kannen ja eristi sen tulivillalla.



uunilla tehdään sitten rosvopaisti ihan perinteisin ohjein.
Tässä mökillä tekevät Paappa ja Mamma ystäviensä Pekan ja Maaritan kanssa perinteisen rosvopaistin!!


Haarukka valmiina :D


Lämpöjä kokeillaan


Sitten alkaa tyhjennys


Hiilien alta löytyy paketteja!


Tarvitaankin kunnon kinttaat!!

Paketteja löytyy vain lisää!












Hyvää oli ollut :)

Liha, kala ja kasvikset onnistuivat! Maauuni meillekkin!!!







Jälkkärilätytkin onnistuivat hienosti :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...