Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Siemennäkkäri

Taivaallisen hyvää!!


Karppaaja-lehdessä on ollut siemennäkkärin ohje
Ja Suopursu jakoi siitä muunnelmansa karppilassa.

Minä kokeilin ja olen ihastuksissani!
Korvasin osan vedestä munanvalkuaisella saadakseni leivästä kestävempää.
Mutta se oli yhä sellaista vähän hauraampaa kuin hapankorppu.
Ehkä ensi kerralla kokonainen muna?
 Aikuiselle ok. Mutta lapset haluavat leivän joka ei murene liian helposti.


Kauli pussin päältä niin saat ohuen ja tasaisen

 Siemennäkkäri

1dl manteleita
1dl auringonkukansiemeniä
1dl seesaminsiemeniä (minulla puolet chiaa)
1rkl psylliumia
2rkl rasvaa
0,5dl vettä (minulla valkuainen ja rkl vettä)

Sekoita tehosekoittimessa jauhoksi kuivat aineet ja lisää rasva ja vesi. Sekoittele hyvin.
Levitä leivinpaperille ja paista 150 astetta 20-30min ja sammuta uuni ja anna olla kunnes on kuiva ja kova.
Noin 30min.



Leikkasin lämpimänä paloiksi

8 kommenttia:

  1. Mä laitan omaani pellavarouhetta, sesaminsiemeniä, hasselpähkinäjauhetta, mantelijauhetta (eniten) ja murskattuja auringonkukan siemeniä, 2 tl suolaa ja kananmunia kunnes on hyvä levittää pellille. Pitää paistaa kunnolla ruskeaksi. Hyvää on, syön joka päivä! Mutta on tämäkin lohkeavampaa kuin hapankorppu.

    VastaaPoista
  2. Kräkkerit kyllä maistuu silloin tällöin esim keiton kanssa! :-) Onnistuu myös hyvin kasvikuivurissa (40°C) ja rapsakoita tulee. Viimeksi kokeilin tehdä idätetystä kaurasta, mutta vatsa ei tykännyt. Eli taidan pysytellä viljojen osalta vihreiden oraiden puolella. Ja niin, chiahan on näissä oiva sidosaine ja siementen kuningas! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Tämmönen ohje on mun silmään osunut ja tällä nimellä olen karppaus.infon reseptiosioon lisännyt:
    Näkkileipä

    Pellillinen rapsakkaa siemenleipää

    kymmenen annosta

    3 suurta munaa
    10 rkl seesamin siemeniä
    10 rkl auringonkukan siemeniä
    3 rkl pellavan siemeniä tai rouhetta
    6 rkl vehnälesettä
    2 tl merisuolaa (tai maun mukaan vähemmän..)
    4 rkl mantelijauhetta

    Levitä taikina pellille mahdollisimman ohueksi levyksi. Tällä ohjeella pitäisi tulla yksi kokonainen pellillinen eli aikas monta näkkäriä.

    Paista levyä 150 asteessa 20-30 min: mitä kauemmin paistat, sitä tummempia ja kovempia näkkäreistä tulee.

    Viipaloi levy heti uunista nostettuasi vaikkapa sellaisella pitsapyörällä näkkärin kokoisiin osiin ja anna jäähtyä (mieluiten ritilällä).

    T: Pilli_16

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia taas kommenteista ja vinkeistä!!

    Pilli_16, tuota voisin kokeillakin seuraavaksi. Jätän vain vehnäleseen pois. Ne on jo kaikki heitetty roskiin leivontalaatikosta :)

    VastaaPoista
  5. Joo, en usko että tulee takkiin vaikka jättääkin pois! Meilläkin käyttö on kyllä loppunut, joskus pitsapohjaan ostettu mut enää ei siihenkään tarvii! :) Katoin tuosta sun ohjeesta kun pitää olla kaulin. Mä oon niin laiska että nää pelkästään sekotettavat ja lapa pellille tyyliset jutut on mun juttu. :) T. Pilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilli minä tein sun ohjeella!! Huomenna laitan blogiin ku en nyt jaksa :)
      Mutta minä jauhoin ne niin sekin taikina oli sitten aika kaulittava.
      Mutta hyvää oli. Poika heti ihan, että ihanaa!! :)

      MUTTA se proteiini. Minä yritän välttää liikaa prodea kerralla ja nuo kananmunat tekee siihen sitä lisää.
      Koitan vielä viilata jotain ohjetta ja kokeilla saada vähäproteiinisen. Koska ne päälliset on kuitenkin prodepitoisia.

      Poista
  6. Heip! Mainio leipäohje tämä. Vaikka itse en ruisleipää jättäisi mistään hinnasta, joskus olisi kiva kehittää vähähiilihydraattisia korvikkeita. :) Ja näkkärihän on aivan erinomainen tuote muutenkin; voita päälle vaan, eikä muuta tarvita! Muuten; kokeilin eilen sitä sinun seesami-juusto-ohjetta karusti epäonnistuen xD Juusto lienee ollut virhevalinta. Tein sen nimittäin kreikkalaiseen fetajuustoon, joka sitten suli pannulla, eikä ruskistunut lainkaan. Seesaminsiemenet levisivät pannulle löysän juustomassan sekaan :D Makuhan oli erinomainen, mutta koostumus kuin juustovelliä satunnaisilla sattumilla. Mitä fetajuustoa olisi parasta käyttää ?

    VastaaPoista
  7. Maria!! Kääks, minusta tuntuu, että mulla oli ihan vaan sitä apetinan juustoa viimeksi. Se suli vähän pehmeemmäksi mitä se mun ekakertaa käyttämä. Niissä on näköjään eroa!
    Onneksi sentään maku passas :)

    Minä olen samalla tekniikalla tehnyt brietä myös ja ihan hyvää vaikka feta on paras.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...