Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Lampaan kerintä koneella onnistuu aloittelijallakin!


Keritsin Akselipässiä ensin saksilla ja myöhemmin uudestaan koneella.


Puhdista itsellesi paikka missä keriä.
Keritsemiseen tottuneet lampaat voi keriä vaikka tallissa. Mutta karitsat päästelivät lähes jatkuvasti hätäpissoja.
Joten melkein nurmella olisi ollut parempi.

Varasin laatikon villoille, harjan puhdistukseen ja kerintäkone, aseöljyä, päitset.
Sakset viimeistelyyn ja vähän herkkua eli pajun oksia.

Aloitin harjaamalla karitsan oikein hyvin.
Se kannatti. Villa oli paljon puhtaampaa.
Mutta harjaus on hyvä tehdä lauman lähellä.
Karitsa hermostui emon huudellessa kauempana.

Kiinnitin karitsan päitsistä remmiin ja remmin lyhyelle.
Hyvä olisi jotain seinää vasten, ettei lammas pääsee pyörimään ihan valtoimenaan.
Kerintäteline olisi tässä helpotus.

Totutin lampaan koneen ääneen ensin rauhassa. Annoin pajua syötäväksi ja sitten silittelin koneella pitkin vartaloa.
Kun eläin oli rauhallisempi aloin sievästi keritsemään.
Mahan alusta leikkelin saksilla ja kainalot. Niissä on ohutta venyvää nahkaa johon tulee helposti vekki tai haava.

Lammas on niin alistuvainen, että rauhoittuu hyvin nopeaa ja antaa leikata.

Ainakin minun konetta piti useasti öljytä. Muuten terät kuumeni ja kuivui ja leikkaus tulos heikkeni.
En pitänyt kiirettä vaan tauolla öljysin koneen ja syötin pajua lampaalle.


Tässä hyvä kuva ennen ja jälkeen :) Eli toinen veljeksistä kerittynä.
Kun Veli tuli lyhyellä karvalla takaisin laumaan, piti tarkkaan tarkistaa onko se yhä sama lammas.
Puskettiin heti hellästi kun olikin tuttu velipoika!


Haju piti silti tarkasti maistella!! Ettei vain olisi väärennös!


Toinen veli seuraavaksi :)






perjantai 17. kesäkuuta 2011

15.6.2011 10 Myskin poikasta




10 munasta syntyi 10 poikasta!? Ja ensikertalainen äippänä!
Ovat selvinneet jo kahdesta yöstä.
Hyvä alku.
Pesä pitää olla kuitenkin sellainen, että poikaset pääsee siihen takaisin jos tippuvat..
Yksi meinasi kuolla taas kylmyyteen. Onneksi huomasin.
Tungin poikasen kanan alle lämmittelemään. Myskiankka kun ei osaa istua poikasten päällä.
Se seisoo ja poikaset kasaantuvat alle ja työntävät pään untuviin ja lämmittävät toisiaan.

Lapset valokuvaamassa


6v ja 5v saivat kamerani ja käydä kuvaamassa.
Perhosia yrittivät, mutta kun ei ne pysynyt paikallaan :D




































tiistai 14. kesäkuuta 2011

Halpa uima-allas


Tätä mallia olemme käyttäneet nyt vissiin 5 vuotta.
Ensimmäinen oli isompi ja korkeampi. Mutta halusin pienemmän, kun on pieniä lapsia.
Kahteen vanhaan liinaan on niitattu lautoja riviin ja sitten kun on mieleinen määrä, nostetaan pystyyn ja naulataan ympyräksi.
Ei tarvi mitään kummosia käyttää, kunhan panta pysyy kun ammetta täytetään.
Ympyrän sulkeminen pitää tehdä lujemmin, että liitos kestää paineen ja painon.

Kertakäyttö ressu vain pohjalle ja vettä altaaseen.

Apteekista saa klooria ja sitä kannattaa käyttää. Vesi pysyy raikkaana kauan.

Altaasta voi tehdä mieleisensä korkuisen ja kokoisen :)


Kaikilla ei ollut mukavaa :D







Mutta makkaranpaisto oli!!
Eli iskä lämmitti osan vedestä muuripadassa. Hana kylmä vesi on nimittäin kylmää!!!







Teltta, sekin kuuluu niin kesään.
Pojat tuli sisälle jo 2230 :D
Nyt siellä on tytöt. Isä kävi lukemassa iltasadun ja viemässä herkkuja evääksi.
Katsotaan onko tytöt sisukkaampia :D
Löimme keskenään vetoa, että nukkuvat aamuun :)



Tytöt jäi telttaan, mutta isällä petti hermo ja meni sinne seuraksi kymmenen aikaan.
Aamulla ilmestyi riutunut isä kahville :D

Kuulemma selkä paskana ja koko yön ollut vain peittovahtina.
Tytöt potkineet peittoa päältä vaikka teltta ollut jääkylmä :D :D

Makuupusseja on pakko hankkia!!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Aamu omeletti


Helppoa ja hyvää!
Minulla on purjo ja chili pakastimessa valmiiksi pilkottuna ja siksi on juurikin niin helppoa!
Makrot eli proteiini, hiilihydraatti ja rasva ovat juuri oikeassa suhteessa minun ruokavalioon.

50g purjosipulia
10g chiliä, tuoretta
160g kananmunaa (maalaismunia noin 4kpl, pieniä sellaisia)
60g rasvaista juustoa raasteena
25g voita paistamiseen

Kuullota hiukan purjoa ja chiliä voissa ja lisää kananmunat. Ne voi haarukalla sekoittaa ensin sekaisin.
Levitä sitten juustoraaste pinnalle ja paista itsellesi sopivaksi.

Minä en käännä. Paistan vain sen verran, että keltuainen on osaksi vielä löysää.
Tykkään sellaisena ja silloin myös saa parhaiten keltuaisen biotiinin käyttöön.

Arvot per 100g noin,

Kcal 200 P12 H1 R17

Koko annos kcal 629 P40 H3 R52



Tässä kuvia helleviikosta. Ulkona 30 ja sisällä 27..
Märkärätti auttoi nukkumaan...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Pihvit kehittyy


Karvakäden luomus taas :D
Pihvin päällä homejuustoa ja ananasta. Ai että oli hyvää!!!




Ihana löytö!!!
Ei sokeria ollenkaan!??
Todella hyviä. Nämä löytyi K-kaupasta.

Ostos oli ihan vahinko. Minä en edes tykkää herkkukurkuista, mutta pitihän se maistaa.
Aloin sitten ihmettelemään hyvää makua ja purkista luin, että sokeri puuttuu ainesosista ja hiilareitakin todella vähän! 1,6g!!??

Tuote on siis makeutettu sakariinilla, mutta ei sitä varmaan paljoa ole käytetty, koska tuote ei ole makean makuinen.

Karvakäden keittiöstä juustopihvi


Pihvin päälle on sulatettu juustoa ihan reilusti. Kasvikset keitetty vähässä vedessä ja muniakin oli keitetty lisukkeeksi :)
Osa pihveistä oli hieman liian kovalla lämmöllä käryytetty, mutta viimeiset oli jo aika täydellisiä :D
Huomioitavaa, oli että kasviksia ei ollut edes keitetty liikaa!!

Mieheni teki ruuan, kun itse nukkuin päiväunia.
Jos mietin vaikka vuosi taaksepäin, niin karvakäsi vastusti jo periaatteessa ruokavaliota jossa ei syödä leipää tai pottua...
Mutta ihme kyllä hän on kuin itsestään muuttunut karpiksi.

Suurin syy on siinä, että minä olen paistellut omia jos hänen ruoka on ollut kovin hiilarista.
Ja hänen motivaatio ruuan tekemiseen on katsoa, kun muut syö hyvällä ruokahalulla ja tietenkin kehut :D
Vaikka tätä ei myönnä.

12v taaksepäin ei hän osannut kuin kärventää munan pannulla, niin onhan tämä jo suuri edistys.
Karppiruokaa karppilisukkeilla!!??




Hyvin maistui kaikille!!

Nokkosesta


Hiidenuhman blogista mantelilättyjen ohjeella tehdyt.
Näitä on syöty jo pariin kertaan.
Olen ollut sairas ja aina sen jälkeen rästihommien kanssa kiireinen, että blogi on unohtunut.
Muutenkin kesällä ei näköjään kiinnosta koneella olla.

Lätyt oli mainioita!

Ensimmäisellä kerralla jauhoin itse kokonaisista manteleista jauhon. Se ei ollut hyvä.
En saanut tarpeeksi hienoksi jauhoa ja vaikutti suutuntumaan ja lätyn paistoonkin.
Eli ihan kaupan jauholla tulee parempi.

Olen joskus katsellut mantelimyllyä, mutta en ole ostanut, koska en tiedä tekeekö se tosiaan yhtä hienoa kuin kaupan jauho????
Jos joku tietää niin kertokaa!


Nokkosia kerään mielellään aurinkoisen päivän tai jakson jälkeen (vähemmän nitriittejä)
Ja niiden ei tarvitse olla niitä ihan pikkasia kevään versoja vaan vähän isommatkin käy.

Laitan kiehuvaan veteen ja annan kiehua kannen alla 5 min.
Ennen odotin kunnes vesi kiehuu ja mittasin siitä ajan. Noin 2min.
Mutta ihan yhtä hyvä on ollut tämäkin.
Kaikkihan ei edes ryöppää.

Minusta ryöppäys vie sellaisen kovan maun pois ja nokkonen muistuttaa enemmän pinaattia ryöppäyksen jälkeen.

Jos pakastelee annoksiin kannattaa punnita ennen ryöppäystä.
Paino moninkertautuu ryöppäyksen jälkeen, joten kun luulet syöväsi 100g nokkosta onkin suurin osa vettä.

Punnitsen kuivana ja sitten jaan yhtäsuuriin osiin.



Tässä ryöpättynä.






Ja tosiaan lättyihin, munakkaisiin, piirakoihin, keittoihin ja kaikkeen mihin pinaattiakin laitetaan.


Tässä lisää tietoa nokkosesta yrttinä Käykää kurkkiin mainio blogi!!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

31.5.2011 5kpl Myskiankan poikasta :)




Äitin valvovan silmän alla!







Kauneimpia eläinlapsia!!

Toisaalla muita eläimiä...



Kaunis Akseli-pässini nauttii kesästä.



Romeo alias Remu on kasvanut kovasti!


Tämä pikku karitsa on jo kerran keritty keriä :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...