Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tölkkiporkkanat


Maukkaita ja hyvin säilyviä porkkanoita, kypsyyskin juuri sopiva


Tämä on etikkasäilyke, joten ei tarvita painekattilaa.
Menetelmä on water bath eli vesikylpy
Tölkit upotetaan veteen jota sitten keitetään 10 minuuttia.



Säilöntäliemi

3,6 dl etikkaa
4,8dl vettä
1rkl hunajaa
2tl suolaa
2tl kuivattua chilihiutaletta tai enemmän tai vähemmän
4 kuorittua valkosipulin kynttä
1tl korianterinsiemeniä
4 laakerinlehtä

laita kaikki pieneen kattilaan ja kuumenna sievästi kiehuvaksi välillä sekoitellen. Sammuta sitten levy ja anna hautua kun teet muita töitä.

Tästä annoksesta riitti 5 tölkkii juuri sopivasti. Yksi tölkeistä oli pienempi dronginholmin hillopurkki. Loput vähän isompia sillipurkkeja




Kuori porkkanat ja laita kylmään veteen odottamaan, voit laittaa sekaan sitruunamehua




Laita tölkit 125 asteiseen uuniin ja kannet veteen.
Kannet tulee olla sievästi kiehuvassa vedessä noin 10 minuuttia ja tölkit jopa puolituntia uunissa.



Mittaa porkkanoille oikea pituus ja pakkaa ne purkkiin pitkittäin, tiukasti.
Helpointa aloittaa tölkki kyljellään.
Ylimääräiset pikkupätkät käytä muuten vaikka perunamuusin sekaan.



Kun olet pakannut porkkanat tölkkeihin, kaadetaan kuuma säilöntäliemi varovasti tölkkiin.
Käytä siivilää, etteivät kaikki mausteet mene ensimmäiseen tölkkiin.
Jaa sitten mausteet tasan tölkkeihin

Puhdista sitten tölkin reunat etikkaan kastetulla pumpulilla.


Laita kannet kiini, käytä sormenpää otetta. Älä siis kiristä kämmenellä tölkkejä liian tiukkaan, vaan pidä kannesta sormenpäillä kiinni ja kiristä siten niin lujaa kuin pystyt.




Ota iso kattila ja laita sinne vettä lämpiämään.
Nosta sitten tölkit veteen ja lisää vettä tarvittaessa. Tölkkien tulee peittyä kokonaan veden alle, 2-4cm veden alle.



Pidä levy täysillä kunnes vesi kiehuu kunnolla. Aloita ajan otto ja keitä 10 minuuttia. Levyn voi laittaa pienemmälle, mutta veden tulee kiehua jatkuvasti.
Kun kymmenen minuuttia on mennyt, siirrä kattila levyltä ja odota 5 minuuttia, nosta sitten tölkit  varovaisesti pois kuumasta vedestä.

Nosta ne pyyhkeelle ja anna jäähtyä rauhassa.
Jos tölkitys on onnistunut, kannet napsahtelevat kiinni sinettiin.

Pidä tölkkejä vuorokausi pöydällä ennen varastointia.
Tarkista sinetit ja merkitse tölkit ja säilö mielellään viileässä ja pimeässä.
Säilyvät vuosi ja enemmän










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...