Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 2. marraskuuta 2010

Omenasiirapin resepti, tee se itse


Omenasiirappi, täyteläisen siirappimainen, mutta niin ihanan omenainen!
Lapsille maustamattoman jogurtin päällä testattiin, ihanaa!!!!!

Tarvitset makeita omenoita ja vähän sokeria ja sitruunamehua ja monta tuntia keittelyaikaa :)



Tästä aloitettiin.
Leikkasin omean siivuiksi, niin että kota irroitettiin. Jälkikäteen olen miettinyt, että kotakin olisi varmasti saanut jäädä.


Kasasimme 4 kukkuralitraa kattilaan.



Sekaan 1litra vettä ja keitimme omput ihan mössöksi.


Omena mössö siivilöidään.
Sain vajaa kaksi litraa mehua.
Nesteeseen lisätään 2rkl sitruunamehua per litra. laitoin omaan sen 4rkl.
Ja sitten maun mukaan sokeria.
Makeutin hyvin vähän, reilusti alle desin.
Koska neste keitetään kokoon ja omenat ovat niin makeita, että se riittää.
Luulen, että sokeria ei olisi tarvinnut lisätä ollenkaan??

Nestettä keitetään sitten hiljaisella tulella ilman kantta kunnes se on siirappimaisen ruskeaa.
Keittelin puuhellalla, enkä muista kauan, mutta useampi tunti meni.


Valmista aivan ihanaa paksua siirappia.
Käytä hunajan tavoin.

2 kommenttia:

  1. I hope it turns out good for you. Make sure that you use the exact amount of sugar in the recipe (don't use less), and cook the cores with the apples. If you use less sugar it won't gel. And the core is where the pectin is. If you cut the core out and don't cook it, again the jelly won't gel. Hope that helps!!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...