Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lampaanmaitosaippua

Toffee väri himmenee kuivuessaan

 Nyt ehkä onnistuin.
Olen hakenut maitosaippuaani karamellin tummaa värivivahdetta. Maitosokerin karamellisoituessa tulee mukava tummempi sävy saippuaan. Mutta jos se kuumuu liikaa, niin saippua on pilalla ja jos taas on liian varovainen tulee valkoista saippuaa. Valkoinen maitosaippua ei haittaa vaan on ihanaa, mutta halusin saada sellaista mitä näkee myytävänä ihanissa saippuaputiikeissa.

Jos et ole koskaan tehnyt saippuaa, niin kokeile ensin helpompaa: Itse tehtyä saippuaa!

Minulla on hyvä ohje maitosaippuan tekoon tässä linkissä, siinä opetetaan niksit, ettei maitosokeri kuumenna massaa.
Tässä vuohenmaitosaippua

Nyt halusin kokeilla ihan yksinkertaista ohjetta, pelkällä oliiviöljyllä.
Ja runsaalla maidolla!! Maitosaippuan ideahan on maito! :)

Ainekset saippuaani olivat

300g lampaanmaitoa
390g oliiviöljyä
50g lipeää
50g vettä + pikku huljuttelu määrä


Eli kokeilin tällaista keinoa. Sulatin lipeän, niin hyvin kuin pystyin 50g vettä. Odotin, että lipeä jäähtyy ja lisäsin sen jääkaappikylmään maitoon. Koska nyt on nestettä enemmän, niin maidon ei tarvitse olla ihan jää hileistä.
Sekoittelin sievästi vähän kerrallaan lipeää maitoon. Seurasin tarkasti, ettei maito ala kuumenemaan. Kerran käytin hetken pakastimessa, kun lasin pohja alkoi lämmetä.
Kun lipeä oli lisätty jouduin huljuttamaan lasia vesitilkassa, että sain liukenemattoman lipeän pohjalta.
Sekoittelin vielä välillä sievästi maitolipeä seosta ja seurailin lämpötilaa.
Koska maito ei lähtenyt kuumenemaan uskalsin lisätä sen öljyyn.

Surrailin reippaasti sauvasekoittimella, massa oli vitivalkoista ja kaunista (minä sitten tykkään tästä saippuan teosta, se on niin jännää ja värit vaihtelevat onnistuneesta valkoisesta yli kiehuvaan tulipunaiseen hunajasaippuaan :D )

Kaadoin muotteihin.

Teen maitosaippuan aina yksittäismuotteihin, ettei se kuumu niin helposti.

Seuraavaksi uhrasin yhden saippuan ja tökkäsin lämpömittarin siihen.
Saippuointi siis jatkuu muotissa ja sokerinen massa voi ihan yhtäkkiä alkaa kuumumaan. Paras olisi vaikka pakastaa tai viedä ulos kylmään.
Mutta minä tavoittelin lievää lämpenemistä, sellaista, että saippua saisi toffeeväriä.
Jätin siis muotit pöydälle.
Kun useaan tuntiin ei lämpö hievahtanut 24 ylöspäin, uskalsin siirtää muotit lämpimälle puuhellalle.
Se oli ihan vain lämmin, sellainen 25-30 asteinen.
Jätin saippuat siihen saippuoitumaan.
Ja aamulla minua odotti kivan väriset saippuat. Niiden pinnalla oli punaiseen vivahtavaa väriä joka kuivuessaan muuttuu toffeeksi.

Massassa on paljon nestettä. Siksi kuivumisessa menee pitempi aika. Ilman muotteja ne kuivuisivat noepampaa, mutta vielä muotteja ei pysty ottamaan pois. Reunat murtuvat. Ainoastaan jos hetken pakastan saan saippuan ehjänä muotista. Päätin olla kärsivällinen ja poistaa ne myöhemmin :)

En ole vielä päättänyt onko tämä veteen sekoittaminen helpompaa. Itse tekeminen oli helpompaa näin, mutta saippuan hitaampi kuivuminen harmittaa.


Lipeä ensin veteen ja sitten maitoon. Huomaa upea lampaanmaitoni ;)



Valkoista massaa muoteissa


lämpötilan tarkkailua

Jos haluat kokeilla lampaanmaitosaippuaa kysele maitoa minulta. Sitä saa aina välillä.
Voin lähettää pakastettuna 300g 8 eurolla. Sisältää postikulut.
Pakastat maidon heti tai käytät samana päivänä saapuessa.
wlasata@gmail.com

Saippuassa lampaanmaito on ihanteellinen!
Sen kerma ei juoksetu ja koska maidolla on korkea rasvaprosentti se on hoitavampaa ja kosteuttavampaa. Myös luonnolliset AHA-hapot uudistavat ja kosteuttavat ihoa.



Lampaan lypsämisestä


14 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä ja varmasti käytössäkin ihanaa saippuaa olet taas saanut aikaiseksi. Minä tein tänään parranajosaippuaa yhden 500 g satsin ja se onnistui mielestäni hyvin. Lisäsin siihen bentoniittisaven lisäksi eteeristä fenkolituoksua ja Pienestä tuoksukaupasta ostamaani Sappmoss-nimistä tuoksua. Ihania säärtenajohetkiä odottelen:) Vaikka useimmiten annan parranajosaippuani miehille enkä naisille säärtenajosaippuaksi. Nyt kun tämä erä onnistui jämähtämättä ja saippuoista voi odottaa ihan tasalaatuisia ja kauniita, niin voin antaa niitä lahjoiksikin... Mutta ihanaa se saippuanteko on tosiaan, niin kuin totesitkin. Mitkä tuoksut ja värit ja itsetekemisen riemu. Ei meitä saippuantekijöitä niin paljon kuitenkaan ole...

    VastaaPoista
  2. Kokeilin tämän blogin innoittamana saippuan tekoa. Sain valmista 50% lipeää jota ei siis tarvinnut laimentaa, vaan laskurilla sai suoraan rasvojen määrät.
    Olin lukenut, että lipeän ja rasvan sekoitusvaihe kestää kauan ja että sekoitella saa tosissaan. Surauttelin sauvasekoittimella, ja jo muutamalla surauksella seos muuttui vaaleaksi. No koska olin lukenut että pitää kauan surrata enkä tiennyt minkälaista massan piti olla, surauttelin siinä sitten jonkin aikaa. No sehän jämähti sitten niin, että muistutti koostumukselta piparkakkutaikinaa. Olin vähän vaikea laittaa muotteihin ja tuli rumia, mutta muuten toimivia saippuoita.
    Eli missä vaiheessa kannattaa alkaa kaataa muotteihin, heti kun väri on vaihtunut ja tasainen? Haittaako jos koostumus on vielä löysä, jos muuten on selkeästi tapahtunut kemiallinen reaktio?

    VastaaPoista
  3. Sikuriina! Vrmasti ihania savisaippuoita! Minullakin vielä savea jäljellä. Ajattelin lampaan ihrasta kokeilla. Tulisi kovaa ja vaahtoavaa.
    Ja juuri tuo itse tekemisen riemu! Sitä se on!!

    Maija, minä surauttelen kunnes massa muistuttaa vanukasta.
    Eli kun nostat sekoitinta niin pintaan jää pienet aallot tai kohokuviot hetkeksi.
    Joskus surauttelen paksummaksi kuin jugurtti. Jos tiedän, että massa ei jämähdä.
    Tuoksut jämäyttää helposti ja sokeriset aineet.
    Minkinpaistorasva myös jämähtää nopeemmin.
    Kuulostaa kivalta tuo sinun lipeä!! Mistäs sellaista?

    VastaaPoista
  4. Kotiäiti, olet esikuvani ainakin saippuan- ja juustojenteossa. Tälläkin kertaa olet tehnyt ihania saippuoita - kertakaikkiaan vautsi!

    VastaaPoista
  5. :D Kiitos Hiidenuhma!
    Ei tämä niin vaikeaa ole kuin vois luulla! Kokeilemaan vain :)

    VastaaPoista
  6. Kokeilemani saippua muuttui muutamalla surauksella vanukkaaksi. Siksi ajattelin, että ei voi olla valmista vielä-koska ohjeissa sanottiin toisin. Mutta seuraavan satsin tiedän paremmin. Reseptissä ei ollut kuin erilaisia rasvoja, ei mitään extraa.
    Lipeää saan sellutehtaalta ;) Se on kyllä todella vaarallista tuossa pitoisuudessa, kyllä hieman kädet tärisi lorottaessa...

    VastaaPoista
  7. Maija, hitsin pimpula, kun nyt olen itsekkin vähän epävarma.
    Olen kuullut sellaisesta VALE kiisselistä.
    Minä varmaan tolla sun lipeällä sekoittelisin ensin vispilällä käsin ja lopuksi sekoittimella.
    Sun ei varmaan auta kuin kokeilla.

    Ilmeisesti se nestemmäinen on kuitenkin äkäisempää. Voisit hyvinkin lisätä nestettä ensikerralla?? Varsinkin jos käytät tuoksuja.

    Taidan pitäytyä kiteissä :D

    VastaaPoista
  8. mä sain joulupukilta suola- ja vuohenmaitosaippuaa. Ensinnämainittua olen kokeillut, kädet lähtee kyllä tosi puhtaaksi, silleen jännästi. Melkein kuin liiankin puhtaaksi :) Vuohenmaitoista en ole vielä kokeillut.

    Tiina

    VastaaPoista
  9. Vinkuvan puhtaaksi :)
    Mutta silti ei varmaankaan kuivata?
    Kokeile maitosaippuaakin :)

    VastaaPoista
  10. Muistatko vielä menikö saippuan kuivumiseen/kovettumiseen enemmän kuin 2-3 päivää niin että sait ne muotista? Ja pitikö saippuan kypsyä pidempää kun siinä on ainoastaan oliiviöljyä? Ainakin pelkkä oliviöljysaippuaa suositellaan että se kypsyisi puoli vuotta ennen kuin on ihanteellinen.

    VastaaPoista
  11. Saippua oli paljon pehmeämpää kuin tavallinen. Minä olin niin kärsimätön, että pakastin palat ja sitten plumpsautin muotista.
    Mutta siinä kertyy pinnalle kondensio vettä helposti ja pinta kuivuu sitten rumaksi...
    Kannattaa antaa kuivua , odotella kärsivällisesti.

    Saippua tuntui kypsältä jo kolmen kuukausen kuluttua,ja kokeillessa oli ihanaa ja kielitestikin oli ihan ok. Mutta en ole vielä näitä ottanut käyttöön. Ajattelin vasta ensi joulua :D
    Minun parhaat oliiviöljysaippuat on olleet vuodenvanhoja.
    Väri on muuttunut paljon tummemmaksi. Tosi hienoksi mielestäni :)
    Aion tehdä vuohenmaidosta samalla ohjeella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta :) Jäin vaan miettimään että mikä on maksimimäärä nestettä mitä voi käyttää saippuanteossa. Luulin nimittäin että se on 3 osaa nestettä ja 1 osaa lipeää. Tässä ohjeessahan se on joku 7 osaa nestettä jos laskee maidon ja veden yhteen :D Taidan itse kokeilla samalla ohjeella mutta lisään hitusen risiiniöljyä ja ehkä vähän kookosrasvaa.

      Poista
    2. Eli tässä on ideana, että mahdollisimman paljon maitoa, koska maito on tässä se idea. Vuohi-foorumilla joku laittaa vieläkin enemmän maitoa. Minä kokeilin, mutta tuli minusta liian pehmeää ja kuivuivat ikuisuuden.

      Ja isompi nestemäärä auttaa ettei taikina kuumu niin helposti. Olen tehnyt vähemmällä maidolla vuohenmaidosta ja saippua on aivan ihana, mutta kuumumisongelmaa oli kieltämättä enemmän.

      Vähemmälläkin maidolla tulee ihan oikean maitosaippuan oloista, mutta mitä enemmän maitoa, sen hellempi ja "erikoisempi"

      Poista
    3. Pitää kyllä ehdottomasti kokeilla. Minä luulin että siitä ei tule saippuaa jos on paljon nestettä. Mutta onhan se niin että lipeä reagoi rasvojen kanssa niin että saa saippuaa, ei nesteen kanssa.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...