Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 13. syyskuuta 2013

Jauhomato, kasvatus ja ruokinta

aloitetaan askartelulla
Jauhomatoja kasvatetaan monella lailla, netistä löytyy mainioita sivuja! Ja englanniksi you tube videoita ja ohjeita. -Mealworm breeding- on hyvä hakusana.

Teen nyt jutun miten tämä on minulla lähtenyt käyntiin. Olen siis surffaillut netissä ja kaikki ideani ovat sieltä, ei omiani :D


Jauhopukkien toukkia Kanoille


Kasvatan jauhomatoja kanoilleni, varsinkin tipuille. Toukat ovat nimittäin suurta herkkua.

Kanoille syöttäessä tulee huolehtia, että kanoille on kalkkia vapaasti saatavilla, koska toukat kuluttavat kalkkivarastoa sulaessaan kanan mahassa. Mutta jos kalkkia on saatavilla, ei tästä pidä olla huolissaan.

Myös viikon vanhemmille tipuille pitää toukkia antaa rajoitetusti, koska ne ovat hyvin korkeaproteiinisia ja saattavat aiheuttaa siten kasvuhäiriöitä.

Kun kasvukausi on ohi, kanoja on hyvä hemmotella välillä runsaillakin toukka määrillä. Varsinkin sulkasadon aikaan.
Toukkalisä lyhentää sulkasatoa ja autaa kanaa saamaan hienon kiiltävän puvun!
Myös munimattomalle kanalle hyvä apu. Yleensä boostaa munintaan ja sellainen jännä huomio, että käy hyvin ripuliruokana! Eli kana toipuu ripulista paljon nopeammin toukkia saatuaan, koskee myös tipuja.

Yleinen sääntö on kuitenkin, että jauhomatojen osuus ruokinnasta on noin 10% ja koska jauhomato on lähes puoleksi proteiinia, niin tällä voit korvata siis ruokinnan proteiinilähteitä.
Osa ihmisistä on huolissaan, siitä, että jauhomato on myös puoleksi rasvaa. Mutta rasva on niille luonnollisempaa kuitenkin kuin helppo hiilihydraatti mitä nykyään saa jalostetuissa viljoissa.


Jauhopukki, koppiainen,on aikuismuoto jauhomadoista. Se on musta pieni koppakuoriainen, joka ei lennä ja on hidas ja kömpelö, eikä kiipeä sileää muovia pitkin. Pukki kuoriutuu kotelosta valkoisena ja tummuu ruskeaksi, ja noin viikon ikäisenä , se on musta ja sukukypsä. Pukki elää noin 3kk.


Muna, pukit parittelevat ja naaras munii jauhoihin/ryyneihin pikkiriikkisiä munia, ne eivät ole pistettä isompia.
Munasta kuoriutuu noin viikon päästä yhtä pieniä toukkia. Nämä ovat oikeasti siis toukkia, eivätkä matoja. Nimi johtaa harhaan :)

Toukka, jauhomato, toukka elää jauhossa ja kasvaa yllättävän nopeasti niin isoksi, että jauhoissa erottaa liikettä ja kuhinaa. Optimilämmössä voi toukka kasvaa jopa 2-3 viikossa niin isoksi, että on valmis koteloitumaan.
Minulla toukat elävät noin 26 asteessa, joka on hyvä ja silti kierrossa menee kauemmin. Arvioisin, että 4-6 viikkoa on sellainen tavallinen aika.
Toukat eivät kiipeile liukasta pintaa. Muovilaatikoissa tulee olla sen verran reunaa, etteivät yllä kurkistelemaan reunan yli.
 Kasvatus lämpötila pitää olla mielellään 26-30 astetta. 27 astetta olisi optimaalinen. Huoneenlämössä 21-22 kasvu on jotodella hidasta.
Jos et löydä lämmintä paikkaa, niin kasvata toukkia ahtaammin ja paljon kerralla. Näin ne tuottavat itse lämpöä.
Mutta vinkkinä, jääkaapin päällä on lämmintä!

Kotelo, alien,  toukka koteloituu kun se on tarpeeksi iso. Se kasvaessaan luo ulkokuorensa, ns nahkansa, useaan kertaan. Niitä löytyy jauhoseoksen pinnalta. Vasta kuorensa vaihtanut on valkoinen ja pehmeä.
Kun toukka on tarpeeksi iso, se hidastuu ja laiskistuu, niitä kertyy laatikon nurkkiin jauhojen pinnalle ja lopuksi ne koteloituvat.
Kotelo kuoriutuu muutamassa viikossa. Tuossa 26 asteen lämmössä kotelo kuoriutuu viikossa. Siksipä pidän sitä aika optimina lämpönä.
Eli jos koppiaiset imestyvät noin viikon kuluttua koteloitumisesta, on sinun farmisi hyvässä lämmössä :)
Kotelo on ensin pehmeä ja pitkä, kun aikaa menee, se kutistuu ja kovettuu, mutta on yhä vaalea väriltään. Kotelo myös heiluttaa villisti häntäänsä jos siihen koskee.
Kuollut kotelo, ei liiku ja tummuu tummanruskeaksi ja mustaksi.

Kotelosta kuoriutuu sitten se jauhopukki ja kaikki alkaa alusta :)





Koska jauhomato kasvaa nopeasti ja sen kierto on lyhyt, se on helppo, mutta työläämpi. Eli toukat kasvavat äkkiä koteloiksi ja siitä koppakuoriaisiksi.
Jos kaikki ovat samassa, on hoito ja varsinkin sadonkorjuu vaikeampaa.
Siksipä kannattaa heti alussa nähdä enemmän vaivaa ja askarrella itselleen kunnon kasvatuslaatikko systeemi!!

Minun mielestä on helpoin pitää kaikki erikseen.

Aloitetaan jauhopukeista!



Yksinkertainen matofarmi


Yläpuolella on kuva ideasta.
Eli alimpana on jauholaatikko, jonka päällä on koppisboksi. Koppisboksin pohja on verkkoa, ihan tavallista hyttysverkkoa. Koppikset elävät kaurahiutaleissa verkon päällä. Munivat hiutaleiden sekaan ja munat tippuvat viimeistään kuoriuduttuaan verkon läpi jauholaatikkoon.
Näin sinun ei tarvitse koskaan siirrellä ja nostella koppiaisia pois edestä kun haluat kerätä toukkia!!
Ei myöskään tarvitse pelätä, että koppiaiset söisivät munia ja pikkutoukkia.

Koppisboksia ei tarvitse siivota kuin ehkä kerran puolessa vuodessa. Jos siellä on kovasti koppiaisia sinne tulee sellainen epämiellyttävä tuoksu, joka ei kuitenkaan ole voimakas. Itse pidän reijitettyä kanttaa boksin päällä, se pitää hajun poissa.


Koppiaiset tarvitsee piiloja ja tuoreruokaa
Munakennot ja vessapaperirullat ovat mainioita piilopaikkoja. Koppikset viihtyvät paremmin jos on piiloja.
Jos katsoo kuvaa tarkkaan, sieltä voi bongata ainakin yhden toukan. Aina välillä muutama toukka selviää reunoilla tai se on munittu munakennoon, eikä ole tippunut verkosta läpi. Olen antanut niitten kasvaa ja koteloitua koppiaisten seassa.

Matobokseja
 Koppisboksin alla olevan jauholaatikon voi tyhjennellä noin kolmen viikon välein uuteen laatikkoon.
Näitä laatikoita alkaa kertyä kaappeihin ärsyttävän paljon.
Ja vaikka kierto olisi nopeakin, niin silti jauholaatikko sisältää eri ikäisiä ja kokoisia toukkia aina. Ja sadonkorjuu siivilöimällä on turhauttavaa.

Siksipä kerään nykyään kaikki yhteen isompaan laatikkoon.
Annan kaiken ikäisten toukkien kasvaa samassa laatikossa ja kerään satoa päivittäin tai ruokkiessa.

Tämän yhden laatikon etuja on myös se, että ei tarvitse ruokkia ja hoitaa montaa laatikkoa vaan yhtä tai kahta. Myös tuoreruoka katoaa suihin, eikä homehdu ja kuivu pilalle.
Aina välillä vaihdan kuitenkin uuteen laatikkoon ja annan alkupeäisen kasvaa loppuun että voin heittää kakkaiset jauhot pois. Ne ovat todella hyvää lannoitetta kukille tai pensaille.

Jos katsot kuvaa ylhäällä näet vasemmanpuoleisessa boksissa nurkissa paljon toukkia köllimässä.
Ne ovat jo isoja ja valmistautuvat koteloitumaan.
Toukilla on tapana kerääntyä nurkkiin ja pinnalle.
Ne voisi poimia suoraan jauhoista, mutta sekin on ärsyttävää :)

Sadonkorjuuta


Hoksasin sitten, että isot toukat kerääntyvät vielä mieluummin munakotelon päälle köllimään!

Pidän siis munakoteloa jauhojen päällä ja joka kerta kun ruokin toukat, koputtelen isot toukat munakotelosta pakasterasiaan. Ja pakastan ne.
Eli kuvassa näkyy munakotelon päälle kertyneitä toukkia (niitä on tässä vähän, koska tämä jauholaatikko ei ole kuin 4 viikkoa vanha. Suurin osa toukista on yhä pieniä)
Vieressä on pakasterasia jossa on aiemmilta päiviltä keräämiäni, jäätyneitä toukkia, pudotan toukat sekaan ja laitan kannen kiinni ja heti takaisin pakastimeen.

Jäätyneet toukat voi kuivata leivinuunin jälkilämmössä tai sulattaa ja ruokkia kanat sulaneilla toukilla.
Kuivatut toukat säilyvät kauan ilmatiiviissä rasiassa.

Sitten kerään kuoriutuneet koppiaiset koteloiden seasta.



Pieni pala tuoreruokaa koteloiden sekaan, vastakuoriutuneilla on jano

Ruskeita, vähän aikaa sitten kuoriutuneita



Säilytän kotelot pikku rasiassa ja poimin ruokinnan yhteydessä kuoriutuneet koppakuoriaiset lusikalla kuppiin ja kaadan sitten koppisboksiin.
Koppiaisia voi käsitellä käsin, ne eivät pure, eivätkä toukat pure. Mutta lusikalla kerääminen on paljon helpompaa.


Alieneita, eli koteloita, eli PUPA enkuksi


Seuraavaksi kerään ne toukat jotka ovat kerinneet muuttua koteloiksi.
Niitä riittää aina noin 10-20kpl. Eli koppisboksin kiertokulku säilyy myös ja uusia koppiksia syntyy kuolleiden tilalle.
Samalla kun kerään koteloita, seoitan jauhoa sormillani sekaisin. Näin alusta ei homehdu ja paakkuunnu ja jos joku ruokakimpale on unohtunut homehtumaan, se löytyy.

Kerään toukat pieneen rasiaan, jonka nostan vain jauhomatolaatikon päälle. Toukat tuottavat lämpöä ja muutenkin on helpompaa, että kevyt rasia on tallessa ötökkäkaapissa, eikä pyöri missään kaadettavana.



Sitten kun sadonkorjuu on tehty ja koppikset ja kotelot kerätty, ruoki toukat tuoreruualla.


Siivottu matoboksi
Laitan tuoreruuan pienelle leivinpaperin palalle, ettei se kastele jauhoja ja homehduta niitä.


100g jauhomatoja
Siivilöimällä toukat jauhoista tulee mukaan aina paljon myös luotuja nahkoja.
Mutta kun kerää toukat munakennon päältä, saa saaliiksi pelkkiä toukkia :)



Jauhoseos 

Netistä löytyy hienoja reseptejä jauhoseoksiin. Minun kokemuksen mukaan sillä ei ole paljoa väliä missä nämä kasvaa. En tuhlaisi rahaa ostamalla uusia jauhoja.
Kyselkää suku ja tutut läpi ja kerätkää kaapeista kaikki vanhat pussit ja nyssykät!!
Niitä löytyy yllättävän paljon! Kaikki käy sämpyläjauhosta ruisjauhoon ja vehnäjauhosta pikapottumuusiin!
Ylipäiväys maitojauho on todella aarre matofarmarille! Siinä on hyvä proteiinilähde toukilla ja koppiaisille.

Myös nirsoille kissoille ja koirille kelpaamattomat nappulat tulee ottaa talteen, niitä voi jauhaa sekaan proteiinin lähteeksi.
Jos sinulla kanat syö kaupan kananrehua, niin ehdottomasti kannattaa jauhaa kananruokaa sekaan!!
Soijajauho on myös yksi herkku.
Tähän asti olen käyttänyt vain jauhoja, koska harrastin siivilöintiä. Nyt voin laittaa toukillekkin vähän ryynejä sekaan. Se ilmastaa jauhoseosta hyvin. Yksi erittäin suosittu on myös leseet.

Sekoita niistä aineksista mitä kaapista löytyy hyvä seos toukille ja huolehdi tuoreruuasta. Näin ne kasvavat hyvin!

Kuivahiivan sanotaan nopeuttavan toukkien kasvua, joten sitäkin voi pussillisen heittää sekaan jos kaapista löytyy.
Leipää olen tarjonnut ja se on mieluisaa, mutta ikävästi kuivuu koppuraksi ja toukkia jää sisään. Jos jauhoista on pulaa, mutta leipää riittää, niin kannattaa ennemmin kuivattaa leivät ja jauhaa ne jauhoseokseen.

Jauhoseoksen vaihto tapahtuu sitten kun sen rakenne on muuttunut jauhomaisesta "hiekkamaiseksi"
se on silloin kakattu täyteen.
Jahot kannattaa siivilöidä ja silti se siivilöitykkin jauho jättää muutamaksi viikoksi jonnekkin nurkkaan pottupalan kanssa. Sieltä löytyy luultavasti vielä pikku toukkia.

SIIVILÖI PIHALLA kakkajauho aiheuttaa herkimille allergisia oireita. Parempi ottaa varman päälle.

Vesi

Toukkia ei juoteta vedellä, vaan ne saavat tarvittavan kosteuden tuoreruuasta. Se toimii myös ruokana, joten jos hoidat toukkiasi päivittäin, voit tarjota niille monipuolisesti kasvisten kantapaloja ja jämiä mitä itse syöt.
Koska toukkien ruokintahan vaikutta niiden ravintosisältöön.

Jos tarkistat boksisi harvemmin, käytä perunaa ja porkkanaa, ne eivät homehdu. Kuivahtavat vain koppuroiksi.




Farmin perustaminen



Tarvikkeita






Osta pinottavia laatikoita
 Nämä laatikot on muistaakseni marketista ostettuja. Tarkista, että ne pystyy pinoamaan päällekkäin.
Mukavaa olisi jos alempi laatikko olisi matalempi. Sellaista ei löytynyt, joten nyt farmi vie vähän turhan paljon tilaa.
Nämä laatikot ovat noin 22cm*35cm ja korkeus 20cm


Ilmanvaihto on tärkeää


 Poraa laatikoihin reikiä ilmanvaihdon parantamiseksi. Missään vaiheessa ei kosteutta saa kertyä seiniin.


Ylempään, eli koppisboksiin tehdään verkkopohja

Tällainen kova muovilaatikko on tosi vaikea leikata, koska se halkeilee helposti.
Melkein paras tapa on terävällä mattoveitsellä vedellä uraa niin kauan edes takaisin, että pohja irtoaa.
Tässä laatikossa oli vähän typerä tämä pohjan malli, niinpä jouduin jättämään turhan paljon reunoja.
Ideaali olisi, että koko pohja on verkkoa, ettei reunoja ole ollenkaan.

Saksilla parantelin ja silottelin leikkauspintaa. Hiomapaperilla voi hioa reunat sileäksi jos on tarvetta. Mutta yleensä puukolla tai mattoveitsellä silottelu riittää.



Liimaa tarkasti kuumaliimapyssyllä verkko pohjaan.


Verkkona toimii hyttysverkko, mitä myydään tuuletusikkunoihin yleensä metritavarana


Valmis boksi




Tällaisia kysymyksiä tullut,

Viekö hoito paljon aikaa?  Kun kaikki on valmiina niin päivittäinen hoito on nopeaa ja helppoa.
Noin 10 minuuttia päivässä saa tuhlattua jos oikeen aikailee :)
Sitten kun tekee suursiivousta, niin menee kauemmin. Mutta sitä tarvii tehdä harvoin.

Paljonko saan toukkia?  Minun on nyt hanakala vastata siihen, koska olen kauheasti kesän aikana tipuille syöttänyt toukkia ja pakastanut yhden jauholaatikon koko toukka sisällön talven varalle.

Tällä hetkellä saan pari ruokalusikallista päivässä. Päivitän myöhemmin, onko määrä muuttunut!

Vaikuttaako munien makuun? Tähänkään en osaa vielä omasta puolesta vastata, koska koko kesän Alhot ovat tehtailleet tipuja ja munia ei olla syöty ollenkaan ja toukat ovat menneet tipuille.
Mutta jenkeissä tämä on niin suosittua kanaharrastajien keskuudessa, että takuulla tekee hyvää :)




5 kommenttia:

  1. Linkitin tähän sun postaukseen :) Mua ällöttää kaikki öttiäiset, mutta samalla ehkä vähän kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Hei,
    todella kiinnostava postaus ja oikein kiinnostava blogi.
    Minä kasvatan kompostimatoja (talviaikaan sisätiloissa) ja se on mukava harrastus, sillä kompostiin menevät jätteet päätyvät parempiin suihin. Madot rakastavat etenkin kahvinpuruja.
    Olin lukenut vastaavanlaisista toukkakasvatuksista muuallakin netissä ja varsinkin kanojen lisäravintona. Miten olisi mahdollista saada hankittua noita koppiksia tai toukkia? Ja miten huonosti ne voivat, jos ei pääse hoitamaan niitä joka päivä esim. vain kerran viikossa?
    Mukavin syysterveisin
    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Erika!

      Minulla on kompostimatoasiat vielä mietinnässä :) Kovasti kiinnostaa.

      Jauhomadot pärjäävät oikein hyvin vähälläkin hoidolla.
      Kerran kahdesti viikossa riittää mainiosti.

      Ota yhteyttä wlasata@gmail.com
      Minulta riittää jo farmin alku :)



      Poista
  3. Mistä koppiksia saa ja hedelmöityykö ne ite vai pitääkö koppiksien luona olla joku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysele toukkia täältä https://www.facebook.com/groups/ruokaelain/
      koppiaisissa on aina uroksia ja naaraita ja ne parittelevat

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...