Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tattari-mantelirieska


Tänään kokeilin lisätä tl ksantaania ja tuli pehmeämpi rakenne.

 Lapset tykkäsivät voissa paistuneista siemenistä hirveesti.





Kokeilin tänään tattarileipää uudelleen. Ihan tarkoilla mitoilla, että saisin laskettua makrot.
Leipä onnistui taas maultaan loistavasti vaikka käytin enemmän mantelijauhoa. Mantelin tuoksu oli voimakas taikinassa, mutta makua en huomannut.

Laitoin voipaperin taikinan päälle ja kaulitsin sen littanaksi ja siitä suoraan uuniin. En antanut nousta ollenkaan. Mutta huomasin, että uunissa keskeltä nousi jopa vähän kuplalle. Ilmeisesti juuri on vahvistunut ja toimii paremmin. Luulen, että limppu voisi onnistua jos vain antaa limpun nousta rauhassa ennen uunia.

Tattari-Mantelirieska

300g tattarijuurta
120g tattarijauhoa
100g mantelijauhetta
10g pofiber-perunakuitua
3/4tl suolaa
40g voita päälle

Sekoita juureen kaikki ainekset ja anna seistä yön yli.

Laita taikina leivinpaperille ja toinen päälle. Kaulitse taikina litteäksi ja höylää voi päälle.
Jos haluat, laita rosmariinia taikka siemeniä päälle.


Rieskan makrot olivat
253kcl, 6,6g prot, 21,5g hh, 15,8g rasva

Eli tässä versiossa on puolet vähemmän hiilareita kuin tavallisessa ruisleivässä.


6 kommenttia:

  1. hei! Kauanko sulla oli se uunissa ja kuinka kuumalla? Mulla epäonnistui eka satsi. Sain aikaiseksi jotain raakaa ja tosi pahaa.

    VastaaPoista
  2. Ompa harmi!!
    En tarkalleen muista, mutta kyllä minulla oli lähemmäs puolituntia.

    VastaaPoista
  3. Ihanan hapanta rieskaa! Pientä ongelmaa oli juuren onnistumisen kanssa, mutta kolmas kerta toden sanoo :) Tätä pitää tehdä uudestaan.
    Marika

    VastaaPoista
  4. Marika, kiitos kommentista. Jos tässä pyörit vielä joskus, niin kerro mikä sinulla meni juuren kanssa pieleen. Osaatko yhtään sanoa syytä??
    Lämpötila vai mikä?

    Minulla onnistui paremmin viimeksi kun sekoittelin välillä. Eli saiko juuri sitten paremmin happea?
    Tai tämä on kuin onnen kauppaa: Älä tule paha juuri, tule hyvä juuri :D

    VastaaPoista
  5. En osaa yhtään sanoa miksi ensimmäinen juuri ei onnistunut. Toinen tuoksui ihanan happamalle, mutta jo seuraavana päivänä pinnalle oli muodostunut hometta. Epäilen että se oli vähän liian lämpimässä. Meillä on sisällä normaalisti 20-22 astetta ja juuri onkin saanut asustella saunassa jossa on lattialämmitys :D Eniten päänvaivaa minulle tuotti lämpötilamittarin hankkiminen. Ei löytynyt oikein sellaista joka olisi kestänyt myös vettä. No mies löysin hienon kalanmuotoisen vauvojen kylpyvesimittarin ja se toimi loistavasti :D
    Marika

    VastaaPoista
  6. Marika,
    Tarviikohan se jonkinlaista ilmanvaihtoakin?
    Mutta on kiva kuulla, että onnistuit.
    Minä tilasin joksu aikoinaan juustotarvikkeita ja samalla hyvän lämpömittarin. On ollut ahkerassa käytössä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...