Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 30. joulukuuta 2011

Synnytysapua uuhelle

Loppu hyvin kaikki hyvin

Tämä oman lihan kasvattaminen ja eläinten pito on joskus hyvin raskasta ja sotkuista ja kamalaa. Se on myös asia, joka saa välillä kantamaan huolta niin paljon, että tekisi mieli nukkua eläimen vierellä makuupussissa.
Tämä aiheuttaa myös yllättäviä kuluja. Tai periaatteessa, niihin tulee aina varautua.

Karitsa pitää jalkaa koukussa, koska sitä ei saa suoraksi

Minun vanhin uuheni Päkä synnytti 28. päivä kaksi valkoista karitsaa. Molemmilla on oikeassa jalassa jotain vikaa. Mutta koska vika meni kokoajan parempaan suuntaan en ole siitä ollut huolissani.
Tänään eläinlääkäri katsoi karitsat ja totesi, että niillä on aika yleinen jänteen lyhyys tai kiristymä.
Oireet oli, että jalka ei mene ihan suoraksi. Jää enemmän koukkuun kuin normaalisti.
Ja kun karitta yrittää kävellä, niin jalka aina taipuu polvesta. Nehän yleensä kopottelee polvet ikäänkuin "lukossa". Nyt polvea ei saa "lukkoon".
Kipuja ei siis ole ja jalkoja voi sievästi, hellävaraisesti hieroa ja venyttää. Vain siihen asti mitä se taipuu itsestään.
Yleensä toipuu pikkuhiljaa eläimen alkaessa liikkua.

Mutta se miksi meillä kävi tänään eläinlääkäri on eri juttu.
Musta vohla, niin kaunis ja vahva

Minun rakkain uuheni Helmi alkoi eilen synnyttämään. Synnytys eteni hyvin hitaasti ja se makasi maassa ja yritti kovasti pinnistellä. Mitään ei tullut.
Lopuksi meni vedet ja siltikään mitään ei tapahtunut.

Helmen takapää ei ollut mitenkään erityisen turvonnut taikka iso, niin minä, tyhmyyksissäni, oletin sen vielä olevan avautumisvaiheessa. Odottelin siksi vielä pari tuntia.
Onneksi uskalsin lopulta kokeilla sormella.

Pesin uuhen takapuolen ja käteni kyynerpäitä myöten ja sitten vielä käytin käsidesiä. Laitoin sievästi sormet sisään ja aloitin tunnustelun. Uuhihan olikin täysin valmis synnyttämään. Käteni mahtui sinne helposti.
Äkkiä huomasin, että karitsa oli tulossa perätilassa takajalat koukussa. Minun piti sievästi työntää karitsaa vähän sisäänpäin ja suoristaa jalat. Sitten vedin sorkkien takaa karitsan ulos.

Lampolassa on puhuttu paljon, että kannattaa tarkistaa onko lisää tulossa ja tyhjentää uuhi karitsoista. Vedin sitten vielä toisenkin perätilassa olevan.
Puhdistin aina ensimmäisenä suun ja puristelin limaa ulos. Toiselta vähän imaisin omalla suulla, koska se rohisi hengittäessään.

Seuraavaksi syvällä uuhen sisällä oli jokin epämääräinen möykky, josta en millään saanut selvää, että mitä se on.
Kun tunnustelin sormeni osuivat kuoppaan jossa oli terävät reunat. Tajusin millisekunnissa kuopan olevan silmäkuoppa. Säikähdys oli karsea. Mutta tajusin aika äkkiä, että se ei voinut olla elävän karitsan silmä. Elävällä eläimellä ei voi tuntua niin terävää luun reunaa vaikka kuinka olisin ollut varomaton.

Tunnustelin lisää ja löysin möykystä kaksi jalkaa ja vedin sievästi ulos.
Sieltä tuli elävä valkoinen karitsa jonka takajalkoihin oli kietoutunut pieni, aikoja sitten kuollut sikiö.
Elävä pässipoika oli koko takaosastaan ruskean paksun limaisen massan peittämä. Samaa likaista massaa mitä irtosi hajoavasta kuolleesta karitsasta.


Sisällä oli noin 20cm pitkä, kuollut karitsan sikiö

En saanut karitsaa millään puhtaaksi ja se oli selvästi heikompi kuin muut ja paleli ja värisi.

Kiikutin sen nopeasti sisälle lämpimään veteen ja pesin sen ammeessa puhtaaksi. Ruskea mössö oli todella lujassa. Kuivasin karitsan hyvin ja käärin lämpimiin pyyhkeisiin uunia vasten.

Sillä aikaa kun karitsa lämpeni, kuivasin ja autoin emoa muiden karitsoiden kanssa.

Kuivasin niitä kuivilla oljilla ja autoin tissille. Toisena syntynyt musta vohla oli ja on todella vahva ja tiitterä. Valkoisilla karitsoilla on lyhyempi ja ohuempi karva. Ja vähän heikompia. Sattumoisin molemmat mustat karitsani ovat olleet heti syntymästään vahvoja ja reippaita.

Hain sitten nopeasti pelastetun karitsan sisältä. Onneksi emo ei hyljeksinyt sitä. Hieroin varalta turkkiin emon hajua.

Meillä ei lämpölamppu ole hyvä systeemi näin lauhoilla keleillä. Emolla tulee kuuma ja se häipyy joko ulos tai lampolan kylmään eteiseen. Siksi olen tehnyt karitsoille takit.
Se on ollut oikein toimiva systeemi.

Olin kuitenkin erittäin huolissani uuhesta. Siksi kävin lampolassa muutaman tunnin välein.
0400 se oli vielä täysin kunnossa.
Mutta neljän tunnin päästä jo "outo" Näin sen heti. Korvat löpsöttävät alaspäin ja kuten arvasin, ruokahalu oli kadonnut. Hain sille herkkuja ja uutta heinää, mutta mikään ei maistunut.
Mittasin lämmön ja se olikin 40,1
Eli kuumetta.
Lampaan lämpö on maksimissaan 39,5. Siitä yli on jo kuumetta. Normaalisti nuo ovat kyllä siinä 38,5 paikkeilla.

Soitin heti eläinlääkärin. Arvelin kohtutulehdusta. Viimeiset jälkeisetkin olivat pahanhajuisia ja täynnä sitä ruskeaa mohnää mitä oli kuolleessa karitsassa.

Eläinlääkäri tuli jo 1000 aikaan ja totesi kyseessä olevan kohtutulehduksen.
Pötsikin oli hyvin hiljainen.

Helmi sai penisiliinikuurin, kipulääkettä ja oksitosiini hormoonia.
Sain kasan ruiskuja ja lääkettä, jotka tulee ohjeiden mukaan pistää nahan alle.
Lääkärin käynti maksoi 89 euroa.

Jututin lääkäriä ja hän kertoi, että jos ei muutama kunnon supistus tuota tulosta synnytyksessä, kannattaa antaa apua. 10-15minuuttia kunnollisia supistuksia ja jos ei mitään tapahdu, niin ehdottomasti kannattaa auttaa.

Pestään uuhen takapuoli ja omat kädet tai käytetään hanskaa. Avun auttamista ei tarvitse pelätä, se harvoin aiheuttaa kohtutulehdusta.

Eli minun Helmi rukkani pinnisti varmaan 3-4 tuntia turhaan. Ei se tästä ajasta kokoajan siis synnyttänyt. Käveli pihalla ja lampolassa. Mutta ihan turhaa kärsi kipua ja väsyi.

Ensi kerralla puutun heti, kun huomaan, että synnytys ei etene normaalisti!!


Emon takapuoli on aina kauhean näköinen synnytyksen jälkeen

Muutaman tunnin ikäisenä jo tutkii paikkoja

Takit päällä pysyy lämpimänä




16 kommenttia:

  1. Voi että sinua. Pakko sanoa : Olet kyllä ihmeellinen nainen! Tapasi puhua ja toimia eläinten kanssa on hämmästyttävä. Olet kaikin puolin rakastettavan oloinen, suorapuheinen ja kursailematon ihminen. Voisin kuvitella että noissa olosuhteissa myös lapsistasi kasvaa erittäin tasapainoisia ja luonnon kanssa toimeentulevia ihmisiä! Jatka samaan malliin, olet kyllä hurmaava. Blogiasi on ilo lukea, harvoin kykenee sitä tekemään silmät kuivina. Varsinkin eläinpostaukset ovat todella ihania ja elämäntäyteisiä. Voi että, toivottavasti edes murto-osa siitä kunnioituksesta jota tunnen sinua kohtaan (vaikkakin olet tuntematon ihminen) välittyy tämän kirjoitukseni myötä. Olen lukenut jo pitkään mutta en ole kommentoinut koskaan.

    Söpöt takit pikkuisilla! Voi että :)

    VastaaPoista
  2. Anteeksi että tuo kommentti meni ihan "voi että"-hokemiseksi, en edes huomannut ennen kuin olin jo julkaissut kommentin. Niin ihastuksissani olin taas tästä sinun synnytyskertomuksestasi.

    VastaaPoista
  3. :) Minä hoen ihanaa kun kaikki on ihanaa ja välillä nämä asiat on todellakin Voi, että juttuja :D
    Ei haittaa.

    Kiitos kovasti kommentista, ihan tässä punastuu! :D

    Onneksi tälläkertaa ei tarvinnut maksaa oppirahoja uuhen hengellä vaan kaikki näyttää hyvältä. Juuri kävin lampolassa ja kaikki ovat virkeitä ja emo syö.
    Huomaan emon olevan kuitenkin taas vähän kivulias. Ilmeisesti vasta pistämäni oksitosiini aiheuttaa supisteluja. Mutta syö! Se on tärkeintä, tietää, että toipumaan päin.

    VastaaPoista
  4. Toivotaan uuhelle pikaista toipumista. :) Hyvissä käsissä on, joten ei pitäisi varmasti olla syytä huoleen. Ruokahalukin on jo hyvä merkki. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi uuteen vuoteen 2012! :)

    T. Se sama voi että - kommentoija. ;)

    VastaaPoista
  5. Hyvä että kaikki meni kuitenkin hienosti ja karitsatkin ovat voimissaan! :) Toivottavasti Helmikin siitä toipuu pikkuhiljaa.

    Mie aina kyttään silmä kovana meidän Maija-uuhta kun poikimisen aika koittaa, mutta niin vikkelästi on aina homman hoitanut, että en ole koskaan ehtinyt ajoissa paikalle, kerran ehdin nähdä juuri ulos putkahtaneen karitsan.

    Meidänkin lampailla ja tietysti kaikilla muillakin eläimillä ruokahalun puute on aina merkki siitä että kaikki ei ole kunnossa, hevosilla etenkin kielii usein alkavasta ähkystä. Aika hyvä ruokahalu tällä meidän porukalla... ;)

    Hyvää ja onnnentäyteistä uutta vuotta teidän perheelle ja rapsutukset pikku karitsoille, suloisia ovat! :) Meillä on tulossa pieniä helmi-maaliskuun vaihteessa.

    VastaaPoista
  6. Onnea karitsoista ja hyvia vointeja uuhelle. Hienoja on nuo sun hommat! Teidan koti olis mun tytolle oikea haavekoti, voisin lahettaa hanet teille vaikka kesaleirille! (vitsi!) Han haluaa elainlaakariksi, eli tuokin kokemus olisi ollut aivan mahtava.

    Terveisin ja hyvaa uutta vuotta!
    Koloradokarppi

    VastaaPoista
  7. Hui! Toinen tositaan hurjempia juttuja näiden eläinten kanssa. Toivotaan että tästä eteenpäin synnytykset ja niihin liittyvät jutut menee normien mukaan.

    En mitenkään oo koskaan tajunnu aatella että lammas voisi saada useamman poikasen yhtäaikaa. Olen luullut että yksi tulee vaan ja tämä kertomus oli kuin ihme! Aina oppii uutta kun ei oo kotona, tai istuu netissä. :D

    Tsemppiä! Onnea! T:Pilli_16

    VastaaPoista
  8. Kaikenlaista sitä saa kokea eläinten kanssa. Onneksi asiat meni hyvin. Pari kolme vuotta sitten tytär (silloin 14-15 vuotias) joutui ystävänsä kanssa avustamaan lampaan synnytyksessä. Oli siinä kaksi nuorta tyttöä vähän hädissään, mutta silloin kaikki sujui hyvin. Aikuinen saatiin ajoissa paikalle ja kaksi kolmesta karitsasta säilyi hengissä. Vieläkin joskus muistelee tuota kokemustaan.

    VastaaPoista
  9. Taas kerran tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos! :) Ja olet ihanan suorapuheinen + rehti, et ala kaunistelemaan mutta et toisaalta mässäilekään negatiivisilla jutuilla. Eilen myös mieheni liittyi lukijoihisi, luki tämän jutun ja Meisin kuolemasta kertovan myös (otan osaa!). Kunpa sinun juttusi saisi yksiin kansiin kirjaksi, olisi niin mielenkiintoista lukea koko vuoden ajalta näitä juttuja..! Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia kovasti kommenteista!!

    Kanaemo: Meidän Päkälle on pakko antaa yksityisyys synnytykseen. Se pidättelee muuten. 15-20 minuuttia riittää karitsoiden välissä. Se ei synnytä minun nähden. Mutta Helmi taas kutsui jos lähdin pois. Ovat niin erilaisia nuokin.

    Koloradokarppi! :D tänne vaan! Reippaita käsiä aina tarvitaan :D

    Pilli_16, kylläpä nauratti tuo että oppii kun ei ole kotona tai roikkuu netissä!! :D
    Ihan totta!

    Katja! On varmasti ollut mieleenpainuva juttu tytölle!! Kun minullakin tuntui, että menee sormi suuhun.

    Ja kitoksia Anonyymille sanoistasi!!

    Kaikki voivat hyvin Lampolassa!!
    Olen pistänyt lääkkeet, mutta pistäminen ei ole helppoa. Lammas pelkää ja nahka on paksu. Olen joskus kania pistänyt ja se oli paljon helpompaa!!

    VastaaPoista
  11. Me jouduimme alkukesällä pistämään possua. Luulin ensin, että se olisi ollut tosi vaikeaa, mutta kun mies samalla rapsutti sikaa ja minä pistin, ei se tuntunut olevan milläänsäkään. Seuraavina iltoina jo melkein odotti piikkiä, rapsutus ja silitys oli niin hyvä palkinto. Aika erilaisia tuntuvat olevan eläinlajit. Kissoja meillä ei taas oikein saa hoidettua millään, kaikki toimenpiteet pelottaa sekä kissaa että itseä, eikä mistään meinaa tulla mitään.

    VastaaPoista
  12. Kissan hoito on meilläkin aika vaikeaa.

    Viimeksi matolääkkeen sain vain siten annettua, että ei tarjottu muuta ruokaa kuin matolääkittyä.
    Kissa nirsoili seuraavaan päivään asti ennenkuin söi...

    Tänään pistin taas ja aika painimista oli. Istuin lampaan päällä ja pistin.
    Eihän tuolla oikein edes ole löysää nahkaa mitä nostaa??
    No uuhi on ihan kuin terve, jaksoi punnertaa itsensä melkein pystryyn vaikka istuin harteilla,,??

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia, täynnä elämää. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Hui miten jännittävää! Osasitpa toimia ripeästi! En tiedä olisinko itse osannut/uskaltanut toimia yhtä rohkeasti. Paljon onnea terveistä karitsoista!!

    VastaaPoista
  15. ...voi jehna. Tämä on nyt ihan selkeästi rakkautta ensi lukaisulla! Sinä teet sitä, mistä moni muu haaveilee! Tahdon kirjeenvaihtoon kanssasi! (älä säikähdä, hengenheimolainen täällä huutelee, eikä mikään perverssi mummo)

    Jatka ihmeessä! Olen hengessä mukana, täysillä.
    Blogistanikin sen kyllä huomaa, jos jaksaa kammata sieltä sekavien höpinöitten keskeltä jutun juonen.

    MAHOTTOMAN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

    -Massu

    VastaaPoista
  16. Hei Massu! :)

    tulen illanpäälle kurkkiin sun blogia!
    Kiitos kommentista!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...