Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 8. joulukuuta 2011

Grillikylkipalat

Pienet palat sopisivat paremmin vieras ruuaksikin

 Minulla oli enemmänkin kuvia, mutta onnistuin ne hukkaamaan.
Kuvassa oli grillikylkeä pilkottavana ja työvälineenä oksasakset :D

Olen siis teurastuksessa käyttänyt oksasaksia ja hoksasin, että tähänkin ne ovat mainiot välineet.
Pitää vain omat puhtaat keittiösakset.

Sain kälyllä kerran pieniksi pilkottuja grillikyljen luita. Ne on siis aivan mainioita!! Suosittelen kokeilemaan!!

Marinoin lihanpalat edellisenä iltana

0,5dl soijakastiketta
1dl oliiviöljyä(jos käytät neitsytöljyä, vispaa marinadi käsin)
paljon valkosipulia (parempi lisätä lopussa) ja pala inkivääriä

Suola oli hyvä, mutta valkosipulit olivat vähän kärvähtäneet kitkeriksi. Minä lisäisin valkosipulin vasta lopussa!! varsinkin lapset natisi valkosipulista.

 Paistoin 175 astetta, kunnes olivat kypsiä. Sekoittelin välillä.

Kun lihat oli kypsiä, kaadoin sekaan jäisiä parsa-ja kukkakaaleja.
lämmitin kunnes olivat aldente ja sitten syötiin.

Ensin kypsäksi



Sitten kasvikset hyvin sekoitellen sekaan.

3 kommenttia:

  1. Täytyy nyt tulla sanomaan suuret kiitokset skottimunien ohjeesta. Tykkäsin valtavasti siskonmakkarasta tehtynä. Tulen tekemään useamminkin.
    -Vilja

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä herkulliselta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Lila! :)

    Vilja, olipa todella mukava kuulla!!! :)
    Minä ihmettelen, miksi en tee useammin. Meillä ne on kaikkien lempparia.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...